Maailmanperintö – ei mikään merkityksetön perintö!
”Maailmanperintösopimuksen avulla pyritään osoittamaan ja turvaamaan maailman keskeisten kulttuuri- ja luonnonperintökohteiden arvo sekä säilyminen kansojen välisen yhteistyön avulla”, kerrotaan Suomen maailmanaperintökohteiden yhdistyksen nettisivuilla. Nyt puhutaan siis MAAILMAN keskeisistä kulttuuri- ja luonnonperintökohteista! Ei ihan mistä tahansa vierailukohteista!
Maailmanperintösopimus on yksi Unescon kaikkien aikojen menestyneimmistä yleissopimuksista. Se on ensimmäinen ja edelleen yksi harvoista kansainvälisistä sopimuksista, joka kattaa tasaveroisesti sekä kulttuuri- että luonnonperinnön suojelun. (Yhteinen perintömme, Suomen maailmanperintöstrategia)
Sopimuksen on ratifioinut 191 valtiota ja maailmanperintöluettelossa on tällä hetkellä 1154 kohdetta, 167 maassa. (07/2022 Unesco World Heritage)
Suomessa on seitsemän maailmanperintökohdetta. Kuusi näistä on kulttuuriperintökohteita (Suomenlinnan merilinnoitus, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Petäjäveden vanha kirkko, Vanha Rauma, Sammallahdenmäen hautaröykkiöt, Struven ketju) ja yksi luonnonperintökohde (Merenkurkun saaristo).
Olen käynyt kaikissa Suomen maailmanperintökohteissa ja jaan tässä blogissa kokemuksiani sellaisina, kun ne minulle ensimmäisinä tulivat mieleen.
Yritykseni Mood of Finland oli ensin mukana maailmanperintökohteiden kestävän matkailun projektissa pari vuotta sitten ja tänä vuonna fasilitoimassa interpretaatiotyöpajoja. Nyt olen todella oppinut mitä maailmanperintö tarkoittaa.
Interpretaatio on enemmän viestintää kuin tiedottamista
”Interpretation’ on brittiläisessä ja angloamerikkalaisessa kulttuuripiirissä vakiintunut kulttuuri- ja luonnonperinnön esittelyn työkalu. Sen tavoitteena on, että vierailu maailmanperintökohteessa on mielenkiintoinen, hauska ja mieleenpainuva – niin että kävijä osaa kertoa kohteen merkittävimmän asian ystävilleen.” ( Suomen maailmanperintökohteiden yhdistyksen blogi, Leena Grönroos)
Työpajoissa, joissa olemme työstäneet kohteiden interpretaatiota, on ollut avoin tunnelma. Niissä on rohkeasti jaettu sekä kävijöiden että osallistujien omakohtaisia kokemuksia kohteista.
Interpretaatio on viestintää, joka auttaa osallistujaa kehittämään juuri omaa suhdettaan luontoon, kulttuurimaisemaan ja vierailtavaan kohteeseen. Interpretaatiolla tavoitellaan osallistujan oppimisen ja myönteisten kokemusten yhdistelmää sekä osallistujan innostamista ajatteluun ja kokemiseen.
Kuinka monessa kohteessa sinä olet käynyt ja mitä olet niistä oppinut, mistä olet innostunut ja mitä muistat vierailusi jälkeen? Mitä olet kohteesta kertonut ystävälle vierailun jälkeen?
Suomenlinnassa elin hetken Myrskyluodon Maijana
Mitä raaempi ja kylmempi keli, sen hienommalta vierailu Suomenlinnassa tuntuu. Kun matkaan saarelle paukkupakkasessa lautalla, jonka kylkiin osuvat jäälohkareet rytmittävät kulkua ja rantaan päästyäni kävelen suoraan jyhkeän kivirakennuksen suojaan juomaan kupin lämmintä teetä ja syön paikan päällä paistettua leipää, olen siirtynyt toiseen aikaan ja tunnelmaan. Pidän kiinni hatusta ja pusken läpi tuulen ja sateen. Elän hetkeni Myrskyluodon Maijana, vaikka tiedän, ettei hän täällä asunut. Mutta moni muu asui – ja asuu.
”Suomenlinna on maailmanperintökohde, jossa kolmen vuosisadan aikana rakennettu merilinnoitus on uudessa käytössä omaleimaisena Helsingin kaupunginosana ja rakastettuna vierailukohteena.” (Lue lisää: Suomenlinna.)
Aika usein Suomenlinnassa paistaa myös aurinko ja olen istunut sen historiallisilla kallioilla piknikillä lukemattomia kertoja. Yksikään ulkomaalainen vieraani ei ole katunut retkeämme Suomenlinnaan, vaan palaavat vierailun muistoihin aina uudestaan.
Verlassa tuoksui puulle ja muistoksi ostin viivottimen
Matkalla Verlaan ohitimme kansainvälisen pyöräilyryhmän. Hetken päästä ohitimme kävelijöitä ja sitten olimme perllä. Vastassa oli jyhkeää punatiiliarkkitehtuuria ja silloin kontrastina pihalla puurakenteinen moderni, iso aitta. Tunnelma vei lapsuuteen, sellaiseen lapsuuteen, jota en ole edes itse elänyt – minua edeltävien sukupolvien lapsuuteen. Ja siksi ostin vanhanaikaisen puisen viivottimen, joka kotona jo tuntui olevan väärässä ajassa ja väärässä paikassa, mutta aina kun se tulee eteeni, muistan kauniin loppukesän päivän Verlassa.
”Maailmanperintökohde Verlan tunnelmallisessa tehdaskylässä, metsäteollisuuden alkujuurilla, aistit entisajan työnteon ja elämänmenon.” (Lue lisää: Verla)
Verlan on sanottu olevan erinomainen paikka majoittua ja tehdä vaikka etätöitä rauhassa. Ravintola Verlan lohikeittoa on ylistetty ja museo-opastusta kehuttu. Modernia aittaa ei pihalla ole, mutta nähtävää ja koettavaa on vaikka kuinka paljon! Jatkoille voi suunnata Repoveden kansallispuistoon.
Samallahdenmäellä säikäytin espanjalaisen seurueen.
Jotkut paikallisetkin sanoivat, että kannattaako sun sinne nyt mennä, sateessa, vanhoja kiviä katsomaan. Mutta kyllä mä menin – olen mennyt jo kahdesti, enkä uhmatakseni paikallisten ihmettelyä, vaan nauttimaan tuon paikan hengestä. Koska paikan henki siellä todellakin on koettavissa. On niin kuin saisi yhteyden niihin, jotka täällä olivat meitä ennen, ennen ajanlaskun alkua, keskellä karua luontoa.
Espanjalainen seurue osui paikalle, kun olin jo lähdössä pois. Näin heidät ja toivotin tervetulleiksi espanjaksi – keskellä ei mitään, paikassa, jossa ei ollut ketään muita kuin me. Hämmentyneet ilmeet olisivat olleet tallentamisen arvoisia, kun he kysyivät varovasti, ympärilleen pälyillen, olinko paikallinen ja mistä tiesin, että he olivat tulossa.
”Muinoin meren äärellä sijainneella maailmanperintökohde Sammallahdenmäellä tutustut skandinaavisen pronssikauden hautaröykkiöihin ja sen aikaisen yhteisön kiehtovaan elämään.” (Lue lisää: Sammallahdenmäki).
Sammallahdenmäellä on kesällä opastettuja kierroksia ja tilauksesta mahdollisuus kokea paikallisen esihistorian elävöittämiseen keskittyvän perinneyhdistyksen, Keritys ry:n, elämysopastuksia ja ruokailuja. Saattaa olla, että paikka tarjoaa myös puitteet #nukuyöulkona -tapahtumalle. Uskaltaisitko nukkua tuolla alueella?
Vanhan Rauman vierailu alkoi Pystökaffeella
Sitä päivää ei voinut aloittaa kaura-lattella ja digiuutisilla. Paikka ja tunnelma vaativat hyvään alkuun Pystökaffeet, torikahvilan emännän huomenet ja toriparlamentin äänekkäät pohdinnat. Päivällä kaduilla kulkiessa ymmärsin miksi turistit niin kovasti haluavat kuikuilla ikkunoista, nähdä palan kodin arkea, sisustusta ja iltapalan valmistumista. Illalla tunnelma oli uinuva, ajaton ja paikkaan sitoutumaton. Oli sellainen olo, kuin olisin ollut ulkomailla. En raaskinut millään ylittää sitä vanhan tunnelman rajaa – siirtyä uuteen aikaan ja arkeen, käydä tavallisessa K-kaupassa.
”Maailmanperintökohde Vanha Rauma kutsuu sinut tutustumaan kokonaiseen, vuosisatojen aikana muodostuneeseen pohjoismaiseen puukaupunkiin ja sen elämään.” (Lue lisää: Vanha Rauma).
Vaikka merenranta on ajan saatossa jäänyt kauaksi Vanhasta Raumasta ollaan siellä ylpeitä merenkävijöiden vaikutuksesta historiaan ja tähän päivään. Rauman giäl, paikallinen murre, on elävä muisto merellisyydestä; Rauman murteessa kuuluu viron, ruotsin, hollannin, saksan ja englannin kielen vaikutuksia. Tästä voit opetella tervehdykset: ”Hyvä huamend, Hyvä päevä, Luanikast ehtopäevä, hauska ehtot.”
Minä pääsin kotivierailulle; kuulin monta mielenkiintoista tarinaa, näin suden pään vanhan kakluunin koristeena, ymmärsin miksi koirapatsaita istuu ikkunoilla, seurailin kadun menoa juorupeilin kautta ja kuulin vanhojen puurappujen natinaa. Kotivierailuja kannattaa kysyä -kysyntä vaikuttaa palvelutarjontaan.
Petäjäveden vanha kirkon pihalla sain sähköiskun
Juhannusviikonlopun helteinen sää vahvisti vanhan kirkon puun, tervan ja ympäröivän luonnon tuoksuja. Sisälle ei ollut asiaa, kirkko oli pyhäpäivien ajan kiinni, mutta se ei oikeastaan haitannut. Ihastuin tähän kirkkoon, sen valtavan massiivisiin puuseiniin ja kauniin aitoon kivijalkaan, sen vähän vinossa oleviin oviin ja kauniisti valoa heijastaviin ikkunoihin. Pysähdyin vanhojen hautakivien äärellä, kuvittelin elämää 1700-luvun lopun Suomessa, tässä paikassa, noiden seinien sisällä. Tulen takaisin, kun kirkon ovet avataan.
Petäjäveden vanha kirkko on paras paikka eläytyä 1700-luvun pohjoiseurooppalaisen talonpoikaisen hirsirakentamisen mestarinäytteeseen ja suomalaisen maalaisyhteisön elämään syntymästä kuolemaan silloin ja nyt. (Lue lisää: Petäjäveden vanha kirkko).
Paikan päällä aikaa viettäessäni pohdin paikan henkeä; mitä paikalliset tässä paikassa eniten rakastavat, ovat rakastaneet vuosisatojen ajan. Minä rakastuin tunnelmaan ja tuoksuihin.Kunnioitus menneitä sukupolvia kohtaan oli vahva – paikka edustaa suomalaista puurakentamis- ja käsityötaitoa, sinnikyyttäja sisua.
Ilokseni huomasin, että kirkossa järjestetään konsertteja! Kannattaa varmasti tuo elämys lisätä listalle, jos Petäjäveden alueella liikkuu.
Kirkko oli sosiaalisten kohtaamisten paikka jo 1700-luvulla ja sitä se on edelleen, ja mikä parasta historia ja perinne on elävää ja tähän aikaan tuotua. Minäkin elän, vaikka sähköiskun kirkon pihamaalla sainkin. Hipaisin kädellä pihamaan sähköistettyä aitaa kun kurkottelin sen yli nähdäkseni varjossa olevat lampaat. Se ei ollut ihan vähäpätöinen nipistys, vaan oikein kunnon läimäytys, mutta hetkessä jo häipynyt muisto vain.
Struven ketju antoi etsiä itseään ja yllätti ehkä eniten
Huomasin yhden Struven ketjun pisteen olevan ajoreittini varrella, kun ajoin kohti Lapinjärven idyllistä kylää itäisellä uudeellamaalla. Paluumatkalla päätin etsiä sen. Ajoin kahdesti laiskasti minua katselleiden lehmien ohi ja toisella kerralla luovutin uimarantaan päästyäni. Olin ollut vain muutaman metrin päässä Porlammin pisteestä.
Aavasaksan vierailun ajoitin kliseisen täydelliseksi. Kuljin luontopolkua juhannusaattona, pari tuntia ennen keskiyötä. Luin tähän Lapin vanhimpaan matkakohteeseen seikkailleiden kulkijoiden tarinoita. Nappasin yhtymäkohtia omaan uraani ja eläydyin matkakertomuksiin. Aurinko paistoi korkealla vielä silloinkin, kun keskiyön hetkinä katselin taivaalle näköalatornista. Palattuani polkua pitkin hiljaisuus oli muuttunut epävireiseen karaokelauluun, josta erotin Eppu Normaalin ”Voi kunka me sinua kaivataan” -laulun sanat ”Kuuletko tuulten riehuvan, maailman merten kiehuvan. Kuuuletko tähtien hyminää, maailman akselin jyminää, entä kuuletko keskeltä yön hiljaisen, kun nimesi kiljaisen”
Roadtrippini jatkui rannikolta kaartaen kohti keski-Suomea. Pikaiseksi pysähdykseksi aikomani tauko Korpilahden Oravivuorella venyi useamman tunnin mittaiseksi. Lumouduin luonnon kauneudesta ja siitä ajatuksesta, että nyt olen paikalla, jolla on todella merkitystä. Struven ketjun avulla määritettiin maapallon muotoa ja kokoa 1800-luvulla. Ei kuulunut karaokea, kuului vain kuikan huutoa ja hiljaisuutta. Sää oli täydellinen; lempeän lämmin, kaunis kesäilta. Aurinko laski hetkeksi ja nousi taas.
Struven ketju on jättimäinen mittanauha,jonka avulla varmistettiin maapallon muoto ja koko 1800-luvulla. Kolmioketjun mittaukset aloitettiin vuonna 1816 ja saatiin päätökseen vuonna 1855.Ketjun mittauspisteet sijaitsevat kymmenessä maassa, jotka ovat Norja, Ruotsi, Suomi, Venäjä, Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina ja Moldova. Suojeltaviksi maailmanperintöpisteiksi on valittu 34 mittauspistettä, joista kuusi sijaitsee Suomen alueella (Mustaviirin saari Suomenlahdella, Porlammi, Oravivuori, Alatornion kirkko, Aavasaksa ja Enontekiön Stuorrahanoaivi). (Lue lisää: Struven ketju )
Merenkurkun saaristo ja kauniit muistot vuodelta 2017
Tulin myöhässä paikalle, koska työtehtävät olivat pidätelleet Helsingissä. Ehdin kuulla ”100 syytä matkailla Suomessa” – kampanjasta ja sitten kerroin SUOMAt-akatemian kuulumiset. Olimme SUOMA ry:n syyskokouksessa Vaasassa vuonna 2017. Odotin tuttujen tapaamista, mutta odotin myös retkeä merenkurkun saaristoon. Muistan miten meidät houkuteltiin oikeasti tarkkailemaan ympäristöä ja ymmärtämään alueen olevan jatkuvassa muutostilassa maankuoren palautuessa jäämassojen painosta edelleen. Opas muistutti, että joskus tulevaisuudessa on mahdollista kävellä maata pitkin merenkurkusta Ruotsin korkearannikolle. Muistan myös miten vaikuttava oli siirtyminen Mustasaareen Suomen pisintä (1045m) Raippaluodon siltaa pitkin.
Ainutlaatuinen Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luonnonperintökohde kansainvälisellä Unescon maailmanperintölistalla. Yhdessä Ruotsin Korkearannikon kanssa matala Merenkurkun saaristo muodostaa parhaan paikan maailmassa kokea ja ymmärtää viimeisen jääkauden aiheuttamaa maankohoamista. (Lue lisää: Merenkurkun saaristo).
Aineeton maailmanperintö
Elävä aineeton kulttuuriperintö voi olla muun muassa suullista perinnettä, esittävää taidetta, sosiaalisen elämän käytäntöjä, juhlamenoja, käsityötaitoja, ruokaperinteitä sekä luontoon liittyvää tietotaitoa. Sopimus painottaa kulttuurien moninaisuutta, perinteiden välittämistä ja ihmisen osallisuutta kulttuuriperintöön. Yhteisöllä on merkittävä rooli aineettoman kulttuuriperinnön tunnistamisessa ja määrittämisessä. (Maailmanperintö.fi )
Aineettomasta maailmanperinnöstä on vielä melko vähän tietoa kootusti saatavilla, mutta bongauslistaan nekin kannattaa lisätä. Unescon listalla on kolme suomalaista aineetonta kulttuuriperintöä: Saunakulttuuri (2020), Kaustislainen viulunsoittoperinne (2021) ja yhteispohjoismainen limisaumaveneperinne (2021). (Museovirasto)
Kiitos, että luet blogiani!
Voit kirjoittaa omia kokemuksiasi ja ajatuksiasi kommentteihin!
Kauniita kotimaan matkoja toivotellen,
Anu
ps. bongasin tänä kesänä maailmanperintökohteen, Altan kalliomaalaukset/ Alta Museum, Norjan puolella
Anu Nylund - A future-oriented innovator in Regenerative Tourism in Finland 