Matkailu on tarinnankerrontaa ja brändäystä. Ja niin on matkailukoulutuskin. (Fin + Eng)

Terveisiä Brysselistä

Olin pikaisella visiitillä Brysselissä ( lokakuu 2015). Sain hienon mahdollisuuden pitää lyhyen puheenvuoron Suomen matkailukoulutuksesta EU-komission matkailukonferenssissa josta voit lukea lisää avaamalla linkin: ” EU Tourism Education & Training offer”. 

Konferenssissa julkaistiin 28 EU-maassa tehdyn, matkailukoulutusta selvittäneen tutkimuksen tuloksia. Haasteet näyttävät olevan kaikkialla samansuuntaisia; elinkeinoelämän ja koulujen yhteistyötä tulee tehostaa ja joustavampia malleja kouluttaa ottaa käyttöön. Suomi näyttäytyi osaltaan edelläkävijänä, mutta etenkin digitalisoitumisen osalta meillä on kirittävää. Tutkimuksesta on tällä hetkellä tarjolla lyhyt yhteenveto: Key Findings Tourism Education

You can read this article in English:  Tourism Educaction is about storytelling and branding

Konferenssi järjestettiin Square- keskuksessa. Oli hienoa tavata kollegoja ympäri Eurooppaa kuten Stanislav Prahasta, Davina Leedsistä ja Lluis Gironasta!

Manneken-Pis ja Bad, bad boy

Lyhyen vierailuni aikana ehdin tavata Brysselin kuuluisimman pikku-miehen nimeltään Manneken-Pis josta kerrotaan seuraavaa: ”Manneken-Pis on Brysselin vanhin asukas. Se symboloi kaupungin henkistä vapautta – röyhkeän illkuvalla ja riehakkaalla tavalla”

Manneken-Pis. Noin 60 cm korkea ja lähes 400 vuotta vanha. (Nykyinen patsas on kopio ihan alkuperäisestä).

 Manneken-Pis – patsaan historia ulottuu vuoteen 1619 ja sen syntyyn liittyy monta tarinaa. Monesti sitä on varmasti myös  käytetty matkailun tarinnallistamisen taustalla ja onhan se selvästi osa Brysselin matkailubrändiäkin.

Minä näin kaupungilla Manneken-Pis näköisteoksia muovista, pahvistaja tietysti suklaasta! Matkailijat haluavat ottaa kuvan Manneken-Pis:tä joko sen vuoksi, että se kuuluu kaupungin ”must”-kohteisiin tai koska haluavat liittää tuon pikku-miehen osaksi omaa matkakertomustaan.

Manneken-Pis sai minut muistamaan Tommi Toijan ”Bad, bad boy” – patsaan. Se on melkein 400 vuotta nuorempi kuin belgialainen kaverinsa ja huomattavasti isompi! Tarinoiden lähteinä nämä molemmat pojat ovat ihan mainioita!

Kaikkien helsinkiläisten mieleen ei Tommi Toijan patsaas ole ollut, opaskollegoiden mielipiteetkin se on jakanut, mutta on sillä ihailijansakin. Bad, bad boy siirrettiin Helsingin paraatipaikalta kauppatorin laidalta ja Presidentinlinnan kupeesta Helsingin uuden kaupunginosan, Jätkäasaaren maamerkiksi. Siirto oli perusteltu ja kun luin belgialaisen kirjallisuudentutkijan Lieven Ameelin ajatuksia tarinoiden vaikutuksesta kaupunkisuunnitteluun, ymmärrän oikein hyvin Bad, bad boyn siirron Jätkäasaareen, ”hyvä jätkä”- kaupunginosaan.  Lue lisää aiheesta tästä: Lieven Ameel – tarinat

Bad, bad boy. 8,5m korkea ja vasta muutaman vuoden vanha (v.2013)

Kaupungin keskustassa Bad, bad boy houkutteli kertomaan tarinaa Helsingistä vastakohtaisuuksien ja historiasta kumpuavien vaikutetteiden kaupunkina. Pissaavan jättipatsaan takana pilkottaa Venäjän autonomisella ajalla rakennettu, Aleksei Gornastajevin suunnittelema ortodoksikatedraali Uspenski vuodelta 1868. Sen edessä on oman aikansa edelläkävijän, arkkitehti Alvar Aallon Enso- Gutzeitille (nyk. Stora Enso) suunnittelema pääkonttori vuodelta 1962. Sokeripalaksikin kutsuttu rakennus symboloi modernia, omilla jaloillaan seisovaa itsenäistä Suomea, mutta on saanut myös kritiikkiä osakseen.

Sitten tullaan 2000-luvulle; jos Manneken-Pis kuvastaa Brysselin henkistä avoimuutta, niin samaa voisi sanoa Bad, bad boyn kuvastavan Helsingistä ja Suomesta. Suomen presidentti ei vastustanut patsaan sijoittamista presidentinlinnan viereen ja monet matkailijat kuvasivat patsasta hymyssä suin.

Edelläkävijöitä, rohkeita rajojen rikkojia ja uuden kokeilijoita tarvitaan, jotta tarinoita syntyy. Brändäyksessä pitää erottautua ja tarjota tarttumaapintaa, joskus vähän rosoistakin mieluummin kuin liian sileää.

Matkailukoulutus on tarinnankerrontaa ja brändäystä

Brysselin konferenssissa pitämässäni puheenvuorossa esittelin Suomen näyttötutkintomallin ja henkilökohtaistamisen. Kerroin kolmikanta-arvioinneista, Yritys & InnovaatioLab:stä, SuoMat-akatemiasta ja online-koulutuksista.

Mutta suurin oivallus tapahtui vain hetki ennen omaa puheenvuoroani: tajusin, että onnistuessaan koulutus antaa pohjan ammatillisen tarinan luomiselle ja työkalut oman osaamisen brändäykseen. Jos oppii brändäämään itsensä, oppii brändäämään myös tuotteita, palveluita ja yrityksiä – eikö?

Lue lisää täältä: EU Tourism Skills Anu Nylund

Saa olla eri mieltä: jakamistalous matkailussa. Vastuullista vs. ei-vastuullista

Olen hetkittäin meren rannalla ja heittelen kiviä mereen…  sitten havahdun ja huomaan istuvani seminaarisalissa

Osallistun töiden ja oman kiinnostukseni vuoksi useisiin seminaareihin vuoden aikana. Useimmat seminaarit käsittelevät matkailua jostakin näkökulmasta, järjestäjästä riippuen. Toisinaan seminaarien alustajat onnistuvat pitämään kiinnostuksen yllä ja seuraan esityksiä herkeämättä, joskus taas huomaan seikkailevani omissa ajatuksissani, omassa maailmassani. Viimeisin seminaari oli TouNet – hankkeen päätösseminaari, jossa mielenkiintoni säilyi suurimman osan ajasta ihan aiheessa. Lisätietoa hankkeesta voit lukea tästä: TouNet.

Hankkeella oli onnistuttu tekemään tulosta ja konkreettisia tekoja,  ja nyt tietysti sopii toivoa,  että teot ja tulokset saavat jatkoa vaikka hankerahoitus onkin päättynyt. Paljon on laitettu vuosien varrella rahaa erinäisiin kehittämishankkeisiin, joiden varsinaiset tulokset ovat sitten kuitenkin jääneet tosi pieniksi – ehkä nyt on jo toisin.

Seminaareja, kokouksia ja palavereja voisi järjestää muuallakin kuin perinteisissä sisätiloissa. Kesän alussa tapasin ruotsalaisen ystäväni Lindan ja jaoimme ideoita erilaisten kokous- ja seminaaripalveluiden toteuttamismahdollisuuksista. Etsi Linda Facebookista HappyMe – happymeetings.

 

TouNet hankkeen aikana tuotettu ”Verkkokauppaopas matkailuyrittäjille” on oiva oppimismateriaali, jota aiomme käyttää hyödyksi matkailun aikuiskoulutuksessa,  ja rahoitusohjelmistakin on tarjolla hyvää tietoa. Matkailun aluekoordinaattorina toiminut Jukka Punamäki jatkaa Länsi-Uudenmaan LUMO Matkailu Oy:ssa projektikoordinaattorina ja vakuutti intohimoisella ja pätevällä esityksellä jatkosuunnitelmista (mm. tulospohjainen kumppaniyrittäjyys josta myöhemmin lisää). Toivovasti hän saa tukea toimnnalleen; samainen Jukka Punamäki  muuten tartutti seminaarissa mieleeni tuon ”saa olla eri mieltä -hokeman”  ja siitä johdatin ajatuksen virtaa kohti transmoderneja oppeja.

Terhi Hakkaraisen ”Tulevaisuuden matkailun neuvontapalvelut” osahanke oli selkeä tavoitteiltaan ja siitä löysin paljon yhtymäkohtia Graduuni; Matkailuneuvojat ja paikallisoppaat voisivat jakaa osaamistaan nykyistä paljon enemmän.

Kokouksia ja seminaareja voi järjestää innostavissa ympäristöissä. Nuuksion kansallispuiston luontokeskus Haltiassa pidetystä tiimipalaverista jäi kiva kuvamuisto

 

Saa olla eri mieltä – jakamistalous ja vastuullisuus?

TouNet – seminaarissa karheaa tarttumapintaa pohdiskelulle tarjosi Minna-Maari Harmaalan esitys ”Matkailu, vastuullisuus ja yhteistyötalous” . Minna-Maari oli ottanut jakamistalouden/ yhteistyötalouden esimerkkinä vastuullisesta matkailutoiminnasta.

Minä taas olen ottanut jakamistalouden esimerkkinä ei- vastuullisesta matkailuelinkeinon kehittämisestä, mutta halusin nyt oppia ymmärtämään erilaisia näkemyksiä- erilaisuus on useimmiten rikkaus, eikö totta!

Minna-Maari Harmaala käytti määritelminä sekä jakamistaloutta että yhteistyötaloutta, mutta sisältö on suunnilleen sama ja hänen materiaalistaan kannattaa lukea aiheesta lisää. Tässä määritelmä lyhyest ja vapaaasti esitettynä: jaetaan omaisuutta toisten kanssa, annetaan muiden käyttöön omaisuutta, jota ei itse juuri nyt tarvita. Tarjotaan palveluita, joista itse nautimme ja haluamme jakaa kivan fiiliksen muiden kanssa ( tehdä ruokaa, patikoida, esitellä arkkitehtuurin helmiä yms.)

Tyypillisin esimerkki matkailussa on antaa oma asunto tai vaikka yksi huone omasta kodista matkailijoiden käyttöön yleensä yksityishenkilönä. Matkailussa jakamistalous on levinnyt myös muihin palveluihin; annetaan auto matkailijan käyttöön, kutsutaan matkailija tyypilliseen illanviettoon, kokataan yhdessä paikallista ruokaa tai opastetaan matkailijaa siellä, missä turistit eivät koskaan pääse käymään. Ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan.

Ihan hyvältä kuulostavaa ja tuttua toimintaa, eikö totta? Minulle tuli kuitenkin pysähtymisen paikka ja otin transformatiivisen oppimisen opit käyttöön. Erilainen näkemys houkutti pysähtymään; miksi minulla on asiasta  erilainen näkemys, mihin perustan oman ymmärrykseni käsiteltävästä aiheesta ja voisinko oppia jotakin uutta toisenlaisesta näkemyksestä.

Saa olla eri mieltä – jakamistalous on ok riippuen siitä  kenen näkökulmasta asiaa katsotaan 

Ymmärrän ilmiön oikein hyvin, etenkin matkailijan näkökulmasta. Minna-Maari näki taustalla vaikuttavan individualistisen tarpeen olla jotakin muuta kuin turisti ja halun tuntea olevansa vähän fiksumpi. Voi olla – mutta  ilmiö voi olla myös esimerkki transmodernista yhteiskunnasta; siirrytään individualismista yhteisöllisyyteen, halutaan kokea aitoutta, halutaan viettää aikaa samanhenkisten kanssa, ollaan kiinnostuneita paikallisuudesta ja halutaan ehkä oppiakin jotain.

Haluaisin ajatella myös, että ilmiö pitää sisällään ymmärryksen siitä, että tehdystä työstä, käytetystä ajasta ja olemasta olevasta omaisuudesta tulisi saada reilu korvaus. Meidän, joilla on asiat hyvin, tulisi auttaa niitä, jotka tarvitsevat tukea – taloudellisesti ja henkisesti. Haluan uskoa, että modernit humanistit ja muut valveutuneet matkailijat haluavat varmistaa eettisesti reilun matkailun toteutumisen.

Saa olla eri mieltä – olin osittain myös samaa mieltä!

Minä opin näkemään positiivisena jakamistaloudessa sen ympäristövastuullisuuden; miksi rakentaa koko ajan uusia hotelleja tai tehtailla uusia autoja, kun maailmassa on pilvin pimein tyhjilään olevia huoneita, koteja ja parkkipaikoilla ison osan käyttöiästään seisovia autoja. Hyvä pointti – ja ihan totta!

 

SMAL:n kevätkokouksessa Moskovassa 2014 sain pitää alustuksen seminaarissa; vein väen ulos Moskovan aurinkoisille kaduille ja annoin mukaan teemakortteja.

 

Saa olla eri mieltä – jos jakamistalous toimisi normaalisti liiketoiminnan sääntöjen mukaan…. se olisi tosi reilua!

Mutta entäpä ne muut vastuullisuuden osa-alueet; millä tavalla jakamistalouden voisi sanoa olevan taloudellisesti vastuullista ja kestävää, miten sen voisi perustella olevan eettisesti vastuullista tai millä tavalla turvallisuus on taattu jos kauppaa käydään yksityiseltä yksityiselle ja toisinaan jopa ilman maksua.

Sosio-kulttuurisesti vastuullista toimiminnan voi hyvällä tahdolla sanoa olevan; paikalliset otetaan mukaan matkailutoimintaan ja toimitaan paikallisten ehdoilla. Matkailija oppii tuntemaan ja arvostamaan paikallisuutta ja eri kulttuureja, mutta työllisyyttä  se ei varsinaisesti lisää tai ei ainaan kartuta eläkekassaa eikä tuo tarvittavia verorahoja matkailualueiden kehittämiseen.

Suon jokaiselle matkailijalle  mahdollisuuden kokea iloa yhteisistä hetkistä paikallisten kanssa tai asumisesta tavallisessa kodissa. Mutta toivoisin, että jokainen, joka tarjoaa palveluita tekisi sitä yrittäjänä tai ainakin hinnoittelisi palvelun niin, että itsensä matkailualan ammattilaisena elättävällä  olisi reilu kilpailutilanne jatkaa toimintaansa.

Totta on toki sekin, että matkailualan yrittäjien tulee vastata tämän ja tulevan ajan matkailijan tarpeisiin; jos matkailija haluaa ostaa sitä, mitä nyt on tarjolla epävirallisina palveluina, olisi todellakin syytä miettiä, miten matkailijat ohjataan ostamaan palveluita ihan oikeilta ammattilaisilta – ja miten ammattilaisista voi tulla joustavia ajan ilmiöitä seuraavia osaajia.

Kirjoitin aiheesta Helsingin Sanomien yleisökirjoituspalstalle helteisenä heinäkuun päivänä 2014.

 

Hyviä esimerkkejä  löytyy ystäväpiiristäni – palvelut vastaavat kysyntään ja niitä tarjoavat vastuullisesti toimivat yritykset

Pohjois-Espanjassa Asturiassa ystäväni Javier Pedrosan perhe kunnosti suvulle kuuluneita vanhoja taloja ja avasi ne matkailijoiden käyttöön – maksua vastaan ja yritystoimintaa harjoittaen; Rural 4.  Eduardo perusti Gran Canarialle The Human Tour  paikallisuuteen perustuvan matkatoimiston ja tarjoaa lisätienestiä mm. paikalisille taiteilijoille, maanviljelijöille ja luonto-oppaille. Helsingissä Happy Guide Helsinki  on tarjonnut jopa ilmaisia kävelykierroksia ”makupaloina”,  mutta tarjoaa päätuotteena maksua vastaan asiakaslähtöisiä elämyksiä paikalliseen tyyliin vastuullisena yrityksenä.

Eivät he varmaan kovin innostuisi siitä, jos naapurit kutsuisivat kotiinsa matkailijoita hintoja dumppaamalla tai eläkkeellä oleva arkkitehti opastaisi matkailijoita omaksi ilokseen ja ilmaiseksi. Fiksu järjestly onkin se, että jakamistaloudesta innostuneet otetaan mukaan yritystoimintaan; ei aitous katoa yrittäjyyden myötä.

Saa olla eri mieltä – eikä omaa kantaansa voi ainakaan opettajana esittää ainoana totuutena

Asian ydin: paikallisuus ja aidot kokemukset ovat se, mitä tulee tarjota. Tarjotaan niitä ammattilaisina ja matkailun liiketoimintaa kasvattaen – arvostetaan matkailualaa elinkeinona. Ei anneta matkailun menevän takaisin harrastustoiminnaksi! Matkailualan ammattilaisetkin ovat paikallisia ja osaavat heittäytyä tekemään sitä, mitä halutaan tehtävän, eikö totta?

Opetus: opettajana minun tulee tarjota monipuolisia näkökantoja ajankohtaisista aiheista. Näin teen siis; luennoin vastuullisesta matkailusta reilun viikon päästä ja lupaan kertoa kaiken sen, mitä nyt tiedän. Lupaan antaa aikuisoppijoiden kehittää omaa ajatustaan ja rakentaa tietoa oman tieto- ja kokemuspohjansa päälle.

TouNet – seminaarista intoutuneena kirjoitan pian myös Jukka Punamäen esittelemästä tulospohjaisesta kumppanuusmallista.

Tommi Toijan ”Bad, bad boy” Helsingin ydinkeskustassa herättää keskustelua. Oppaana en ota kantaa tähän maamerkkiin, vaan annan matkailijan tykätä tai olla tykkäämättä. Mutta onhan meillä kerrankin jotain isompaa kuin muilla – vieressä oleva Finnair Sky Wheel on pienempi kuin London Eye, mutta tämä on sentään paljon isompi kuin Manneken pis!