Opettaja ei ole enää tiukka, jakkupukuinen nutturapää…

Yhdessä oppiminen ja oivaltaminen

Kun minulta kysytään, mikä on parasta kouluttajan ja valmentajan työssä, vastaan sen olevan oppiminen yhdessä muiden kanssa ja oman itsen haastaminen.

”Jotakin on tapahtunut kuuluneena vuonna. Kaikki tajuavat sen. Siinä et ohjaajana ollut vähäinen tekijä. On syntynyt synergiaa, joka tuotti jatkuvasti uutta positiivista energiaa ja vei eteenpäin. A kind of collective  falling in love.”

190618_työpaja_9_anua

Miten minusta tuli pedagogisesti pätevä opettaja

Opettajakorkeakouluun ”ajauduin” vähän sattumalta, ilman opettajakokemusta, verkostoyliopiston matkailuopintojen ohella v. 2002 -2003. En ollut aloittaessani ihan vakuuttunut  siitä, että olin oikeassa paikassa.

Mielessäni poukkoilivat omat ”vanhat” ajatukset oppimisesta enkä nähnyt itseäni jakkupukuisena, tosikkomaisena, liitua hennosti kädessä pitelevänä opettajana. Opettajakorkeakoulussa minua onnekseni kannustettiin omanlaiseen ja -näköiseen opettajuuteen.

”Kiitos Anu, ammattitaitosi ja ammattimaisuutesi oli innostavaa, vaikuttavaa ja antoi meille opiskelijoille paljon ajatuksia ja rohkeutta kenties toteuttaa ja viedä eteenpäin omiakin ajatuksia ja ideoita opastyössä.”

Huomasin ilokseni opetusmetodien muuttuneen ja antavan nyt mahdollisuuksia uudenlaiseen oppimiseen ja opettamiseen. Innostuin kovasti etenkin siitä, että onnistumisen ja positiivisen palautteen avulla oppiminen saivatkin ohittaa arvostelun ja kantapään kautta oppimisen kulttuurin. Erityisen hyvä uutinen oli se, että sain viedä opetuksen ulos luokkahuoneesta.

cropped-happy_helsinkiguides_140514-2.jpg

Aikuiskoulutus ja yhdessä oppiminen

Matkailualan opettajana / kouluttajana kehitän itseäni kaiken aikaa ja otan edelleen mielelläni opiksi kokeneempien ja toisaalta uusien kollegoiden kokemuksista ja neuvoistsa. Opiskelijat ja valmennettavat ovat oivia ”opettajiani” ja heiltä saatujen palautteiden pohjalta kehitän omaa työtäni.

”Tosi ihana, positiivinen opettaja ja tärkeää asiaa!”

Olen lähtenyt aikuiskasvatustieteen ja aikuisten kouluttamisen polulle ja kokenut sen minulle hyväksi tieksi. Täydensin opettajan pedagogisia opintoja aikuiskasvatustieteillä Tampereen yliopistossa.

Elinikäinen oppiminen on käsitteenä oman aikamme tuote, mutta idean voidaan sanoa nostaneen esille jo 1600-luvulla vaikuttanut kasvatusopin ajattelija, Johan Amos Comenius, joka kiteytti elinikäisen oppimisen ajatukseen siitä, että jokainen ikäkausi on tarkoitettu oppimiseen eikä ihmisille anneta muita elämän päämääriä kuin opiskelemisen päämäärä (Matkailun keltainen kirja 2013, s. 58)

Tein matkailun aikuiskoulutuksen kehittämis- ja koulutustehtäviä kolmessa eri oppilaitoksessa vuosina 2003-2017. Loin uusia malleja toteuttaa koulutuksia, rakensin verkko-oppimisalustoja, tuotin sisältöjä ja kehitin uusia valmennusohjelmia yhdessä yritysten ja tiimini kanssa. Tammikuusta 2018 lähtien olen tehnyt vastaavia ja ihan uusia töitä oman yrityksen kautta: Mood of Finland

Ongelmaperusteisesta ratkaisutavoitteiseen

Koin ohjauksen ja henkilökohtaistamisen tärkeiksi tavoiksi motivoida opiskelijoita.  Suunnittelin ja toteutin koulutusta alkuvuosina ongelmaperusteisen (PBL) ja prosessioppimisen pedagogiikkaa soveltaen.

Sitten lähdin lähdin soveltamaan ongelmaperusteista oppimista EdiLab – malliin (Employee Driven Innovation lab)  ja innostuin transmodernista tavasta kehittää tulevaisuuden osaajia ja siirryin käyttämään määritelmää ratkaisutavoitteinen pedagogiikka. Voit lukea aiheesta lisää gradustani: Matkailun keltainen kirja. Matkailuosaajat Suomi-kuvan lähettiläinä. Gradun tutkimusmateriaali vei minua toisinaan hyvin kauaksi opettajakorkeakoulun opeista:

Hooksin kehittämä osallistava pedagogiikka purkaa vakiintuneita ajattelu- ja määrittelytapoja, rajoja ja valtasuhteita (rotu, luokka, sukupolvi) luomalla tasa-arvoon perustuvan oppimisyhteisön, jossa sekä opettaja että oppijat ovat aktiivisia toimijoita ja kokonaisina ihmisinä tunteineen kaikkineen. Bell hooksin pedagogiikka on ottanut vaikutteita Paulo Freiren dialogiin perustuvasta pedagogiikasta, kriittisestä teoriasta, feministisestä tutkimuksesta ja buddhismista. (Matkailun keltainen kirja 2013, s. 31)

Palvelumuotoilun ja yhteiskehittämisen menetelmät ja työkalut olen ottanut käyttöön viimeisten vuosien aikana.

ymge2601_ryhmc3a42

Viimeisin oppimisprojekti oli Reilun Matkailun yhdistyksen toimeksianto, jonka tavoitteena on määritellä yhdessä ohjeistus eettisestä viestinnästä matkailuun #ymge – yhdenvertaisempaa matkailu globaaliin etelään.

Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa otin käyttöön Projektioppimisen, joka on mielekäs tapa suorittaa vaikka koko tutkinto selkeää tavoitetta kohti kulkien. Lue lisää: Projektioppiminen

”Kiitos ajatuksia herättävästä kurssista – opin tosi paljon, vaikka kuvittelin jo tietäväni lähes kaiken kestävästä kehityksestä!”

Saa olla myös eri mieltä

Yhdessä oppiminen, avoin tiedon jakaminen sekä verkko-oppimisympäristön hyödyntämienn opetuksessa ja ohjauksessa ovat  ehdottomia mahdollisuuksia.

”Vaikka tiesinkin asiasta jo etukäteen melkoisesti, koulutus tuli juuri oikeaan aikaan jäsentämään ja kirkastamaan ajatuksiani. Niinhän se on, että koulutuksesta saa huippu juttuja, kun tietää asiasta edes jotakin. Olisin kuunnellut ja työskennellyt Anun kanssa pidempään!”

Aikuisen oppijan starttina on hyvä johdattaa ajatuksia Mezirowin transformatiiviseen oppimiskäsitykseen, jonka mukaan on hyvä päästää irti vanhasta ja antaa tilaa uudelle. Transmodernin ajan hengessä eri mieltä saa ja pitääkin olla, koska se aktivoi kyseenalaistamaan ja perustelemaan myös omaa tapaa tehdä ja ajatella. Hyvä on myös pysähtyä pohtimaan, mitä, miksi ja millä tavalla haluamme oppia – omaksi iloksemmeko vai edistääksemme jotain isompaa tavoitetta.

Paulo Freire kirjoitti ettei ymmärrä ihmisen olemassaolon tarkoitusta tai ponnisteluja olemassaolon parantamisen puolesta, ellei kaiken sen vaivan takana ole toivo ja unelmat. (Matkailun keltainen kirja 2013, s.115)

190618_ryhmä_ranta2

Are you in Mood of learning?

Vuonna 2018 yritykseni Mood of Finland tuotti Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittaman Matkailudiili- hankkeen palvelukokeiluna oppimisympäristön ja uuden konseptin: Mood of Learning (in English). Voit käydä lukemassa ajatuksia oppimisesta ja tutustua verkkokursseihin maksutta 28.2.2019 saakka.

Olen käyttänyt blogia opettamisen, valmennuksen ja ohjauksen välineenä vuodesta 2010. Kirjoitan blogiin ajankohtaisia ajatuksia ja pohtimiseen houkuttelevia kirjoituksia ja käytän niitä opetusmateriaalina.

Hyvän moodin löytäminen johtaa oppimisen iloon!

Kiitos, että seuraat blogiani ja olet kiinnostunut ajatuksistani. Minäkin olen kiinnostunut sinusta, joten jaa halutessasi ajatuksiasi täällä tai SoMe:n kautta.

MOF_kesä2018_2_white

2 kommenttia artikkeliin ”Opettaja ei ole enää tiukka, jakkupukuinen nutturapää…

    • Kiitos kauniista sanoistasi, Anne!! On todella ilo ”opettaa” Sinua ja muuta opasryhmää.On ollut hienoa seurata luovaa intoa ja innostusta ja avointa yhdessä tekemisen iloa!Sinun upea kenkä-kävelykierroksesi jää varmasti elämään yhtenä upeana esimerkkinä uudenlaisesta opastus-ajattelusta! Anu

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.