MATKA2019 – messut: teemana vastuullisuus

Lupaus yli 20 vuoden takaa

Minä seisoin Välimeren rannalla ja katselin kaunista auringonlaskua pitkän vaelluspäivän päätteeksi. Vuorilla patikoidessa olin hiljaisina hetkinä miettinyt tulevaisuutta. Olin lopettanut ulkomaanoppaan työt viiden vuoden matkalaukkuelämän jälkeen ja päättänyt jäädä Espanjaan. Uutta työtä ei vielä ollut, mutta olin nuori ja luottavainen. Rannalle kävellessä olin huomannut muutoksia tutussa kylässä. Polku rantaan oli levennetty ja asfaltoitu, uusia hotelleja rakennettiin vieri viereen, tutun hotellin emäntä ei enää ehtinyt valmistaa pitkään haudutettuja kotiruokia eikä istua vaihtamaan kuulumisia ja hotellin isäntä vaikutti väsyneeltä kertoessaan hotellin laajennuksesta.

Olin herännyt huomaamaan muutoksen ja kuiskasin lupaukseni auringon kultaamille aalloille. Lupauksen ja siitä alkaneen tarinan kerroin messuilla opiskelijaseminaarissa:

Lupauksia vuonna 2019

Vastuullisen matkailun verkosto ICRT Finland kokosi Matka2019- messuille paneelikeskustelun ajankohtaisista aiheista ja verkoston jäsenet valmistautuivat vastaamaan verkoston perustajan ja vetäjän, Petra Blinnikan, esittämiin kysymyksiin ja kertomaan oman vastuullisen matkailun lupauksen vuodelle 2019.

Paneelin aiheet olivat valikoituneet juuri nyt ajankohtaisimpien listalta, joista vain harvaa osasin pohtia nuorena ammattilaisena: ilmastonmuutos, hiilijalanjälki ja päästöjen kompensointi, kiertotalous ja jätehuolto, uudet asiakassegmentit ja uusi luksus, luonnon monimuotoisuus ja luonnon kestäminen matkailijavirtojen paineessa, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo matkailussa ja vastuullinen rekrytointi.

matka19_icrt_paneeli_

Paneelissa mukana: Leena Grönroos (Haaga-Helia), Anu Nylund (Mood of Finland), Matti Pollari (Visit Tampere), Hannele Levävaara (Nukula), Eeva Koivula (XAMK), Katri Tihilä (Reilun matkailun yhdistys), Matti Tapaninen (Metsähallitus) ja Marketta Viljasaari ( Green Key)

Useampi meistä panelisteista lupasi lentää entistä harvemmin ja kompensoida lentojen päästöt. Visit Tampereen Matti Pollari lupasi tehdä ainakin yhden kotimaan lomamatkan pyöräillen ja Eeva Koivula lupasi antaa useammin palautetta vastuullisuuteen liittyvistä havainnoista suoraan yrityksille. Metsähallituksen Matti Tapaninen lupasi laittaa alulle selvitystyön, jossa faktaan ja tietoon perustuen selvitetään onko suojelualueiden kantokyky matkailijoiden osalta kestävää.

Pitkän linjan kestävän kehityksen osaaja Hannele Levävaara (Nukula Oy) lupasi ”pitää enemmän ääntä” tekemisistään, tehdä tekemisestä näkyvää ja kertoa niistä myös muille. Reilun matkailun yhdistyksen Katri Tihilä haastoi meidät mukaan ja seuraamaan #mielenkumous ’ta , jolla muistutetaan matkailun vaikutuksista ilmastonmuutoksen.

Mitä ne vastuulliset teot ovat

Green Key Sertifioinnin Marketta Viljasaari houkuttelee matkailualan yrityksiä osallistamaan henkilökuntaa ja asiakkaita vastuulliseen toimintaan ja nostamaan arjen tekoja näkyviin paikan päällä ja SoMe:ssa. Avainasioiksi Marketta nosti vesitehokkuuden, energiatehokkuuden sekä jätteen vähentämisen ja käsittelyn. Yritysten ei tarvitse keksiä keinoja tehdä vastuullisemmin yksin, koska tarjolla on valmiita työkaluja esimerkiksi Green Key kriteeristössä ja ohjelmassa.

Mustio11 luomutila kassa

Hannele Levävaaran majoitus- ja hyvinvointipalveluita tarjoavalla perheyritys Nukulalla Päijänteen rannalla on todella konkreettista näyttöä vastuullisista valinnoista. Nukulan toimien taustalla on tavoite ilmastonmuutoksen hillitsemisestä, biodiversiteetin edistämisestä ja kiertotalouden ylläpitämisestä. Nukulassa on siirrytty hakelämmityksestä maalämpöön, metsänhoito perustuu jatkuvan kasvun periaatteelle, 15% tilan metsäalasta on Metso-suojeltua, käytössä on kuivakäymälät, jätteet lajitellaan ja kaikki hyödynnettävissä oleva kierrätetään.

Matti Pollari muistutti pyöräilyn olevan kaikin puolin vastuullista matkailua. Ympäristöhyötyjen lisäksi se on  hyvinvointimatkailua, sosiaalisesti kestävää ja eurotkin jäävät mukavasti usein pienille paikallistoimijoille.

Matkailuteollisuuden tulee ottaa vastuu – ja saada tukea

Eeva Koivula Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta nosti esille faktan siitä, että matkailuteollisuuden on syytä tarttua myös hiilijalanjäljen pienentämiseen. Hiilijalanjäljen pienentäminen on välttämätöntä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi eikä matkailu todellakaan voi jättäytyä pois näistä talkoista.

Hiilijalanjäljen laskeminen on tärkeää, jotta nykytilanne saadaan selvitettyä ja sen perusteella asettaa tavoitteita tulevaan ja seurata kehitystä. Hiilijalanjäljen konkretisointi tekee omien tavoitteiden asettamisen mielekkääksi. Yrityksille kiinnostava tieto on varmasti se, että päästöjä pienentävät ratkaisut tuovat lopulta myös taloudellista säästöä sen lisäksi, että ympäristö kiittää. Laskemiseen on tarjolla XAMK:ssa kehitetty Excel-laskuri jota edelleen kehitetään.

 

matka19_kansanedustajapaneeli

Torstai-aamupäivän paneelissa keskustelijoina olivat  yhdeksän puolueen kansanedustajat. Lobattavaa vielä riittää – matkailuteollisuuden merkitys ei ole vielä ihan oikeassa mittakaavassa poliittisten päättäjien tiedossa.

Eevan opit ovat jalkautuneet myös opiskelijoille, josta osoituksena  perjantain opiskelijaseminaarin finaalissa XAMK:n opiskelijan esittelemä erinomainen idea hiilijalanjälkilaskurista, jonka voisi integroida Visit Finlandin My Stay – tuotetietokantaan. Tällaisia palveluita matkailijat ihan varmasti arvostaisivat!

Hyvä alku omiin mahdollisuuksiin vaikuttaa konkretian kautta on käydä laskemassa oman elämän hiilijalanjälki ja aloittaa Ilmastodieetti

Tutkimusta, koulutusta ja hankkeita

Visit Finlandin Anna Stenius ei sairastumisen vuoksi päässyt paikalle , mutta välitti meille paneeliin terveisensä. VFvastuullisuuskirjaVisit Finland kannustaa matkailuyrityksiä hankkimaan koulutusta, toimimaan vastuullisesti ja viestimään teoistaan. Yhä useammin kansainväliset yhteistyökumppanit ja asiakkaat tekevät valintoja vastuullisuuden kriteerein ja tällöin pitää näyttöä myös olla. Matkailualueille ja -yrityksille on tarjolla vastuullisen matkailun koulutusta Visit Finland Akatemian tarjonnasta ja nettisivuilla on käsikirja tiedon lisäämiseen ja työkirja suunnitelmien tekemiseen.

Hankkeista esimerkkinä nostettakoon Arktinen kestävä matkailudestinaatio   jonka puitteissa luodaan Sustainable Finland -kattomerkki,  jota kestävän matkailun kriteerit täyttävä toimija voi käyttää. Tästä merkistä kuulemme varmasti lisää vielä tämän kevään aikana.

Koulutuksesta muistutti omassa puheenvuorossaan myös Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Leena Grönroos. Vastuullisuus-koulutusta tarjotaan kyllä kaikilla koulutustasoilla, mutta opiskelijoiden ääntä on nyt kuunneltu herkällä korvalla ja huomattu, että lisäannos aiheesta olisi tarpeen. Haaga-Helian matkailun liikkeenjohdon opiskelijat tutustuvat vastuullisuuteen heti ensimmäisenä syksynä vieraillessaan Suomenlinnassa. Opiskelijat oppivat ymmärtämään matkailun vaikutuksia kohteessa ja pääsevät näkemään konkreettisia tekoja, joista yhtenä mainittakoon matkailijoiden ohjaaminen halutuille reiteille niin, että saaren asukkaiden elämä häiriintyisi mahdollisimman vähän.

Ammattikorkeakoulu-verkosto (JAMK, Haaga-Helia ja XAMK) on saanut rahoituksen vastuullisen matkailukoulutuksen toteuttamiseen. Vastuullisuuden portaat – hankkeen tuloksena on odotettavissa muutaman vuoden päästä kaikille avointa vastuullisen matkailun koulutusta – verkossa.

Matkailuteollisuus on ihmisten kohtaamisen teollisuutta

Useammassa puheenvuorossa pohdittiin asiakasta, asiakkaiden tarpeita, toiveita ja sitä, millaisia matkailijoita me itse olemme ja millaisia matkailijoita Suomeen  vastuullisuuden näkökulmasta olisi hyvä houkutella.

matka19_palkinnot_anu_herrankukkaro_1

Arktiset Aromit järjesti tuotekilpailun teemalla ”Luonto matkailussa”. Olin mukana raadissa ja palkinnot jaettiin messuilla. Konseptivaiheen ja yleisöäänestyksen voittajaksi tuli Herrankukkaro tuotteella ”Mertemme salaiset herkut- villikalojen matka merestä lautaselle” Muita palkittuja olivat Kultaranta Resort, Visit Tuusulanjärvi, Rahula Ranch ja Pure Kainuu. Mukana Visit Suomussalmi ja Aija Laukkanen.

Luonto, puhdas ilma ja vesi ovat  uutta luksusta, jonka arvon me itse ymmärrämme ja nyt meidän tulee ymmärtää sen oikea hinnoittelu matkailuteollisuudessa.

Me elämme merkityksellisten matkailuelämysten aikaa ja Suomella on tarjota juuri se, mitä tiedostavat matkailijat haluavat. Voisimme siis tavoitella vähemmillä matkailijoilla enemmän taloudellista hyötyä ja profiloitua rohkeasti vastuullisena matkailumaana.

Mood of Finlandin puheenvuorossa nostin esille vastuullisen rekrytoinnin. Matkailualalla kipuillaan osaavan työvoiman ja työnantajien kohtaantumisen ongelman kanssa ja tähän ongelmaan olen kehittänyt yhtenä Matkailudiilin palvelukokeiluna konseptia, joka yhdistää koulutuksen, perehdytyksen ja rekrytoinnin. Suomessa asuvat ja Suomeen muuttavat osaajat ovat yksi kaipaamamme mahdollisuus. Konseptista voit lukea lisää täältä: Matkailudiili.

 

ymge_220119_tehtävä

Reilun matkailun yhdistyksen Katri Tihilä toi paneeliin tuulahduksen globaaleista matkailun ilmiöistä. Reilun matkailun yhdistyksen toiminnan ydin on tiedottamisessa. Tämän vuoden hanke ”Yhdenvertaisempaa matkailua globaalissa etelässä” #YMGE nostaa keskusteluun mm. köyhyyden ja sen kaupallistamisen matkailussa, vieraanvaraisuuden kulttuurisidonnaisuuden ja sen, miten matkailusta viestitään. Vuoden yhdeksi teemaksi nousee ilmastokestävä matkailu, jossa voidaan varmaankin hyödyntää vuoden 2013 kampanjamateriaalia  Seuraa SoMe:ssa  #mielenkumous.

Happy end ja vielä yksi lupaus

Uskoisin, että sinäkin haluat osallistua ja antaa oman lupauksesi vastuullisemmasta matkailusta, tehdä sitoumuksesi tälle vuodelle, eikö totta?

Voit kirjoittaa lupauksesi kommentteihin, kertoa kaverille tai huutaa metsän syliin.

Kiitos, että seuraat blogiani!
Iso kiitos panelisti-kollegoille!

Kiitos myös kaikille teille, joiden kanssa siemailin kuohuviiniä, nautiskelin kahvihetkestä ja nauroin vanhoille ja uusillekin jutuille!

Anu

Paneeli sunnuntai

Matka2019 – messut päättyivät osaltani sunnuntaina toiseen ICRT:n paneeliin, jossa aiheena oli paikallisten osallistaminen matkailijoiden kokemukseen. Paneelia moderoimassa Minna Tunkkari-Eskelinen (JAMK) ja Eeva Koivula (XAMK). Panelisteina Anu Nylund (Mood of Finland), Heini Saari (Doerz), Minna Hanhivaara (Suomenlinnan hoitokunta) ja Pertti Stenman (Hima & Strada)

 

Ailu Valle

Ailu Valle on saamelainen räppäri, joka esiintyi Inarin osastolla. Saamelaiskäräjät on julkaissut saamelaismatkailun eettiset ohjeet.

Onnellista matkailuvuotta 2013! Feliz Año de turismo 2013!

Onnekasta  matkailuvuotta 2013!

Matkailun kansainvälisissä matkailijamäärissä on rikottu miljardin matkailijan raja! Miljardi kansainvälistä, lentäen tehtyä matkaa on valtava määrä ja kasvu on linkin kuviostakin katsottuna todella nopeaa! Ahora se ha llegado a romper la meta de un billón de turistas por año en las llegadas internacionales mundiales. En cuanto pensamos turismo como una industria, eso suena muy bien porque significa que cada vez hay más puestos de trabajo tambien en las zonas donde las otras industrias  tradicionales ya no dan trabajo.

Sain mielekkään kutsun edustaa Reilun matkailun yhdistystä Studio55- ohjelman vieraana juuri matkamessujen alla, keskiviikkona 16.1.2013. Linkki ohjelmaan löytyy tästä.

Olen tehnyt graduani taas joulunpyhien aikaan ja intoutunut tutkimaan matkailun trendejä; määrälliset ennusteet ovat yksi osa tulevaisuuden trendien tutkimista, mielenkiintoista on lukea tutkimuksia myös siitä, millaisia tulevaisuuden matkailijoiden oletetaan olevan. Todella tärkeää on muistaa se, että meistä jokainen voi omalla matkallaan tehdä vatuullisia ratkaisuja tässä ja nyt, kaikilla matkoillamme, jotta meidän jälkeemme tulevilla on samat mahdollisuudet nauttia ja oppia matkailusta. Ostetaan paikallista, kunnioitetaan paikallisuutta, eri kulttuureja ja ihmisiä kaikkialla missä kuljemmekaan.

Tambien es un momento de recordar que todos nosotros tenemos que hacernos responsables en las deciciones que hacemos en los viajes; intentemos asegurar que los beneficios de los viajes sean mejores que los impactos negativos en los destinos donde viajamos; compramos local, respetamos la cultura local! Yo sigo escribiendo mi tesís pero tan pronto que lo acabe (y espero que va a ser éste año….) escribiré más a menudo aquí tambien. Feliz Año!

Lue lisää / Leer más del tema: One billion Tourists, One billion Opportunities by UNWTO