Uudistava pysähdys. Case Lapin Paimenlomat.

Tammikuu koronavuonna 2021 verkossa

Tammikuisina hyvin pimeinä perjantai-iltoina istuin kotona Hyvinkäällä, kun tietokoneen ruudun toisella puolella oli joukko pohjoisen Suomen kyläläisiä. Alkuun oli tunne, että oli minä ja he, mutta vaikka kylmää sinistä valoa puskevan näytön läpi oli vaikeaa oikeasti tutustua ihmisiin, tämän joukon kanssa oli jotenkin lämmin yhteys alusta asti. Useammin kuin kerran mietin, että mitähän minulla on heille annettavaa – aito tekemisen ja ajattelun tunnelma kun tuli niin vahvasti läpi. Lampaista, lehmistä ja paimentamisesta ei minulla ollut minkäälaista kokemusta. Tai no, kokemusta, kyllä… jonkinlaista, mutta etäistä ja vähäistä.

Muistan miten Merja oli jo valmiina linjoilla ja hetkeä myöhemmin Jari tuli mukaan töistä kotiuduttuaan. Muistan miten Ville otti välillä yhteyden kännykällä lampolasta ja Jukka Pekka kuvaili kotitilansa ympäristöä ja kertoi siellä järjestettävästä taidenäyttelystä. Muistan miten Elina ja Markku pohtivat, osaavatko laittaa rajoja työn ja vapaa-ajan, vieraiden ja oman elämän välille.

Sain olla mukana suunnittelemassa ja kehittämässä paimenlomakonseptia lappilaisiin kyliin. Metsähallituksen paimenlomat ovat olleet suuri menestystarina eikä arpaonni suosi ikinä kaikkia paimenlomalaisia, hakijoita kun on montakymmentäkertaa enemmän kuin paikkoja tarjolla. Tähän tarpeeseen konseptia siis tullaan tarjoamaan.

Palvelumuotoilu ja yhteiskehittäminen olivat luontaisia keinoja konseptoida palvelua. Puitteet ja osaaminen oli olemassa ja minun roolini oli fasilitoida, nostaa esille vahvuuksia ja pontetiaalia. Rohkaista ja välillä kyseenalaistaa.

Muistan miten vaikuttunut olin niiden paikkojen kuvauksista, joissa osallistujat asuivat. Puhuttiin kuudesta kylästä ja innostuin siitä, että suurin osa kylistä oli tuntemattomia, idyllisen kuuloisia yhteisöjä, joissa kylätalolle kokoonnutaan tansseihin ja talkoisiin, joskus syömään yhdessä, naapuria tervehditään ja kutsutaan kahville. Muistan myös, kun lopuksi projektin vetäjä epäili pienesti mahtaako vieraita tulla ja minä sanoin aidosti innostuneena, että minä ainakin tulen.

Kesä vuosia sitten Lopella

Kävelin linja-autoasemalta kohti lapsuuden kotia. Pari vuotta nuorempi veli ajoi vastaan ja hetken olin ilosta hämmentynyt; oliko juuri ajokortin saanut veli tullut siskoaan vastaan! Veli hidasti, mutta ei osoittanut aikeita pysähtyä. Enkä olisi kyytiin mahtunutkaan – en ainakaan apukuskin paikalle. Se oli varattu vaaleaverikölle, jolla oli hieman pullottavat, punareunaiset silmät ja valtavan pitkät vaaleat ripset. Kiharat koristivat päätä ja suu kävi koko ajan, samaan tapaan kuin purukumia pureskellessa.

Veli morjensti ja häntä nauratti. Niin nauratti minuakin. Tuona kesänä lapsuuden kodin puutarhan kesälampaat saivat erityistä kohtelua; erityisesti tämä yksi kesävieras, jota kyydittiin autolla, joka askelsi veljen perässä keittiöön ja oli mukana saunanlämmityksessä. Lampaiden kanssa keskustelu oli kesähuvitusten aatelia. Näistäkin kesäkokemuksista oli sittemmin siis hyötyä; edes jonkinlaista kosketusta lampaisiin oli sentään ollut, kun paimenlomakonseptia alettiin kehittää.

Kesäkuu 2021 Hyvinkää

Tammikuun lopetuspalaverissa olimme keskustelleet markkinointimateriaalista, myyntikanavista ja visuaalisesta ilmeestä. Jäin pois hyvillä mielin, kun oma osuuteni oli viety maaliin ja luotin siihen, että osaavat tekijät hoitavat homman kunnialla loppuun. Toivoin karttaa ja kivoja tarinoita – ja niitä minä sain, kun kesällä lähdin kartoittamaan lupaamani vierailun paikkaa ja ajankohtaa. Lapin Paimenlomista oli tehty visuaalisesti ja sisällöllisesti hienot materiaalit!

Olin luvannut mennä ja siitä lupauksesta pidin kiinni, vaikka vielä pari viikkoa ennan sovittua ajankohtaa en ollut saanut yhtäkään reissukaveria vahvistamaan lähtöään. Olen reissanut paljon yksin, mutta nyt vastuu eläinten hoidosta hieman painoi enkä luottanut omaan tekemiseeni yksin.

Aluksi halukkaita lähtijöitä oli kyllä ollut, sitten joukko hupeni, ja lopussa koossa oli onneksi mitä parhain joukko suvun naisia kolmessa polvessa valmiina seikkailuun. Perustin ”Ladyt laitumella” whatsapp- ryhmän, johon kirjoittelin varustelistoja ja tietoja kohteesta. Kotimaanmatkailun tyypillinen piirre, viime hetkellä varausten tekeminen, näkyi myös tässä meidän matkasuunnittelussa. Pari päivää ennen lähtöä päätimme ajaa ilman yöpymistä Hyvinkäältä Tampereen kautta Viirinkylään.

Heinäkuu 2021 Viirinkylä: saapuminen

Olisin halunnut mennä kaikkiin kyliin ja kaikkien emäntien ja isäntien luokse ja jossain vaiheessa kesää olin haaveillut kylästä kylään paimenloma-tourneesta, mutta se jäi nyt ehkä jonakin muuna ajankohtana toteutettavaksi. Monen tekijän summana varasin meille loman Arton reilun sadan lampaan paimenina ja majoituksen Kemijoen varressa sijaitsevaan mökkiin. Meidät toivotti tervetulleiksi Arton sisarenpoika tyttöystävänsä kanssa ja jo silloin saimme kokea, mitä vieraanvaraisuus ja välittäminen täällä tarkoitti.

Ensimmäisenä iltana lähdin reippaasti uimaan ja opin heti ensimmäisestä kokemuksesta, että Kemijoessa on virtausta, jota ei rannalta katsomalla huomaa. Seuraavilla kerroilla aloitin uinnin vastavirtaan ja annoin sitten myötävirran tuoda takaisin kotirantaan. Myöhemmin selvisi myös syy siihen, miksi vedenpinta oli viikonloppuna matalammalla kuin arkena; viikonlopun pienempi sähkön käyttö vaikutti veden pinnan laskuun mökin kohdalla. Vesivoimala näkyi uimapaikalle ja ihmisen vaikutus luontoon konkretisoitui.

Iltaisin saunoimme, grillasimme ja vietimme ihanan kiireetöntä aikaa neljän naisen tiiminä, joka harvoin arkena ehtii pystähtyä keskustelemaan, nauramaan ja kokkaamaan yhdessä.

Heinäkuu 2021 Viirinkylä: perehdytys ja paimentyöt

Arto tuli ensimmäisenä aamupäivänä perehdyttämään meitä paimentyöhön. Meillä oli vastuulla kolme laidunta, joissa oli yhteensä 118 lammasta. Paimentyöhön kuului kerran päivässä lampaiden laskenta ja tarkastus, että kaikki voivat hyvin, kuivikkeiden lisääminen suojiin ja leipätarjoilu.

En osaa edes kuvailla sitä vieraanvaraisuuden tunnelmaa, ystävällisyytttä ja välittömyyttä, jota Artosta huokui, kun hän aamupäivällä tuli mökille, istui meidän kanssa pitkän tovin kahvilla – ja kertoi omaa tarinaansa. Kiirettä ei ollut, ei ensikohtaamisella eikä koskaan sen jälkeen.

Ei aikaisia herätyksiä kukonlaulun aikaan eikä suorittamista. Oli upeaa kuunnella, miten Arto puhui lampaista, kotikylänsä tunnelmasta ja siitä työstä, mitä nyt varsinaisen työuransa jälkeen on lähtenyt tekemään. Lampaat ovat tilalla villantuotantoa varten; Arto keritsee ja naisystävä Hilkka karstaa ja pesee villlat sekä kehrää langoiksi. Pässejä päätyy teuraaksi, eikä se vaikuttanut olevan Artolle sen helpompaa kuin veljelleni aikoinaan kesälampaista luopuminen.

Ihmettelin aluksi, miten Arto voi tunnistaa lampaat ja muistaa niiden nimiä. Mutta kun me vietimme aikaa laitumilla ja muistimme hoitaa myös tehtävistä mieluisinta, lampaiden rapsuttelua, opimme mekin tunnistamaan jo muutamia persoonia muiden joukosta.

Musta puskijapoika oli ensimmäisenä päivänä vieraanvarainen, mutta rohkaistui ja otti meistä mittaa aina riehakkaammin, mutta sympaattisella tyylillä. Minni, Iines ja Tiinu texel- lampaat oli helppo erottaa kokonsa vuoksi. Laitumilta löytyi myös Pekka ja Pätkä, Urkki ja Pena, Tarja, Sylvi ja Aman. Jokaisella laitumella oli myös ne haikeat hyvästeltävät, jotka tulivat lähtiessä saattamaan portille saakka ja kauneinta oli, kun alkuun säikyistä ja aroista kartistoista tuli meidän ystäviä.

2020-luku. Uusi-Seelanti, Amsterdam, Viirinkylä ja Vanttausjärvi

Olen entistä kiinnostuneempi uudistavasta liikkeestä ja edelleen uudistavasta matkailusta. Paimenloma on erinomainen esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun pysähdytään määrittelemään mikä elämässä on merkityksellistä, millaista tulevaisuutta haluamme rakentaa ja millaisia vieraita omaan kylään kutsua.

Uudistavan matkailun ytimessä on ajatus siitä, että yhteisöt itse määrittelevät sen tavan ja sisällön, miten haluavat omaa paikkaansa kehittää, miten tuottaa hyvinvointia ja auttaa luontoa uusiutumaan. Yhteisöjen asukkaiden tulisi löytää vastaukset kysymyksiin siitä, mitä rakastamme tässä paikassa, mistä me olemme ylpeitä ja mikä meille on tärkeintä. Palveluja ei tuotteisteta tuotteistamisen vuoksi, vaan edistämään yhteistä hyvää. Matkakohteiden sijaan puhutaan yhteisöistä.

Uudistavan matkailun taustalla vaikuttaa ihmisten halu ja tarve etsiä ja löytää terveyttä, hyvää oloa ja huolenpitoa – ja halua osallistua hyvän tekemiseen. Uudistava matkailu pitää sisällään kestävän ja vastuullisen matkailun periaatteita, muistutuksen kantokyvyn merkityksestä ja ajatuksen siitä, että matkailun tulee tuottaa enemmän hyötyä kuin haittaa. Uudistavassa toiminnassa ei unohdeta taloudellista kannattavuutta, vaan viedään toiminta edelleen seuraavalle tasolle osallistamalla yhteisöt ja eri alojen toimijat toimimaan yhdessä, ilman rajoja.

Minä olen joidenkin vuosien ajan hakenut vaikutteita ja tietoa uudistavasta matkailusta seuraamalla ensisijaisesti kansainvälisiä vaikuttajia Anna Pollockia ja Daniel Wahlia. Tunnetuimmat kohteet, joissa uudistavaa toimintaa on sovellettu matkakohteissa löytyvät Uudesta-Seelannista ja Amsterdamista, Daniel Wahl vaikuttaa Mallorcalla Espanjassa.

Minä julistan Suomen uudistavan matkailun esimerkkikonseptiksi Lapin Paimenlomat!

Voit lukea lisää uudistavasta matkailusta blogikirjoituksestani: Regenerative Tourism

Voit tehdä hyvää ja vaikuttaa osallistumalla paimenlomille!
Laita seurantaan: IG @Lapin Paimenlomat ja FB Lapin Paimenlomat

Arton kanssa pääsimme kyläyhteisöä hyödyttäviin talkoisiin; Arto karsi kylätalon pihapiirin pajukkoa, me keräsimme oksia ja teimme niistä kerppuja, jotka lampaat saavat kuulemma jouluherkkuina muistona tästä kesästä.

KIITOS Annika ja Lotta, että kutsuitte minut mukaan tämän konseptin suunnittelun!
Tämä on ollut yksi kauneimmista työtehtävistä!

KIITOS kaikki tammikuun työpajoihin osallistuneet!

ERITYISKIITOS Arto!
LÄMMIN KIITOS Merja ja Jari!
Olen onnellinen, että verkossa tehty työ konkretisoitui aitoon ja ikimuistoiseen kokemukseen!

KAUNIS KIITOS Mamma, Minna ja Thelma ihanasta matkaseurasta!

Voit katsoa kuvakoosteen Paimenlomasta tästä.

Ja lopuksi, kiitos Sinulle, joka luit tämän artikkelin ja seuraat blogiani.

Anu

Matkani jatkui vielä Pyhä-Luostolle ja edelleen Sallaan, joissa vaelsin kauniissa kesäsäässä, hiljaisuudessa ja luonnosta nauttien. Kotiin palasin autojunalla, yksin. Muut suvun naiset olivat nousseet junaan Rovaniemellä yhteisen paimenloman jälkeen.

You can read this article also in English: Regenerative Tourism: Case Shepherd Holiday in Finnish Lapland

Lemmenjoelta Pyhä-Luostolle – Lapin kauneus ja voima matkakumppanina

Upeiden päivien viimeiset hetket – tanssi tunturin juurella

Kun olin saapunut tämän matkan viimeiseltä päivävaellukselta takaisin lähtöpaikkaan Luoston kyläkeskukseen ja aloittanut henkisen valmistautumisen kotiinpaluuseen, puhelimeen tuli viesti  matkakumppaniltani, pojaltani, jonka kanssa olimme retkeilleet viimeisen päivän eri reittejä Luoston maastossa:  hän sähkö-fatbikella ja minä patikoiden.

Viestissä oli koordinaatit ja vahva suositus tulla paikalle. Astuin paikalliseen ravintolaan ja saman tien tuli kutsu tanssiin. Poikani oli pistänyt pystyyn paikallisten kanssa sunnuntai-iltapäivän kitara-jamit eikä siinä auttanut muu kuin pyörähdellä hetki polviin asti kuraisissa vaellushousuissa ja kankeissa vaelluskengissä tuntemattoman metstästäjän viemänä. Hauskat kohtaamiset ja spontaani yhdessä tekeminen ovat  luonnossa kulkemisen lisäksi reissujen parasta antia. Oli niin ihana nähdä, Onni!

Bleasure -matka glamping -sisällöin

Siitä lähtien, kun perustin yritykseni ( Mood of Finland Oy)  ja aloitin ammatillisen urani uuden vaiheen kokoaikaisena yrittäjänä vuonna 2018, ovat matkani olleet lähes poikkeuksetta työmatkoja (business), joissa on hetkittäin vapaa-ajan (leisure) viitteitä.

Korpikartano_maaruska_menesjärviEi ole tarpeen erottaa mikä on työtä ja mikä vapaa-aikaa, koska olen matkoillani oppimassa uutta ja tutustumassa mahdollisuuksiin, joita matkakohteet tarjoavat. Kehitän alatoiminimien Mood of Nature ja Rakkauden Metsä – tarjontaa ja etsin samanhenkisiä yhteistyökumppaneita.

Kotimaan kohteiden tuntemus on usein myös kriteeri tarjouspyynnöissä ja pärjätäkseni kovassa kilpailussa, tutustun mielelläni monipuolisesti Suomen ja lähialueiden matkakohteisiin.

Tämän matkan ensimmäinen kohde oli Hotelli Korpikartano Inarin Menesjärven rannalla. Hotellissa panostetaan nyt vastuullisuusosaamiseen ja koko vakituinen henkilökunta sitoutettiin mukaan yhteisiin tavoitteeisiin ja tekemiseen kahden kerran tapaamisella; ensin johdatus aiheeseen verkossa ja sitten yhdessä tekemistä paikan päällä.

Nyt työ jatkuu ja seuraan mielenkiinnolla tulevia askelia. Kiitos vieraanvaraisuudesta ja aktiviisiesta osallistumisesta! Iltasauna ja uinti pimenevässä illassa Menesjärven raikkaassa vedessä olivat juuri sitä, mitä kaipasin pitkän matkapäivän iltana 🙂

Yhä useammin valitsen luontomatkoillakin yöpymispaikaksi maksullisen majoitusyrityksen ja istun mielelläni ammattilaisen valmistaman illallisen ääreen, vaihdan päivän kokemukset rennosti ilman huolta illallisen jälkeisestä siivouksesta ja suon sen ilon mielelläni myös muulle matkaseurueelle. Opastetut vaellusretket ovat myös rentouttava vaihtoehto yksin patikoinnille.

Yhdistän siis perinteiseen luontoretkeilyyn pienen annoksen ”luksusta” ja nautin siitä hyvällä omallatunnolla (glamping). Haluan kannattaa matkailuyrityksiä ja kannustan muita tekemään samoin. Pyhä-Luostolla majoittauduimme Lapland Hotel Luostotunturin viihtyisässä mökissä, jonka majoitushintaan sisältyi aamiainen ja loppusiivous. Bonuksena saimme ihailla upeita revontulia!

Vastuullisia valintoja

Sen lisäksi, että kannatan paikallisia matkailualan yrityksiä ja noudatan luonnossa liikkumisen ohjeita, teen kotimaan matkat maata pitkin, useimmiten junalla niin lähelle kohdetta kuin mahdollista ja siitä sitten bussilla kohteeseen. Terveysturvallisuus toteutuu erinomaisesti omassa junan makuuhytissä matkatessa.

IMG_4841

Jos matkaan moneen paikkaan tiukalla aikataululla ja julkisilla huonosti saavutettavin reitein otan oman auton mukaan junaan tai vuokraan auton. Omaan autoon tankkaan MyNeste – biodieseliä.

lappi_reitti

Tällä 4 päivän matkalla (paikan päällä to-su) kuljimme menopaluumatkat autojunalla Rovaniemelle, josta ajoimme Inariin ja sieltä edelleen Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Sopivan reitin ja kulkuneuvon valinnassa auttaa Perille.fi – sovellus, jossa voit vertailla hintojen lisäksi myös päästöjä!

Lemmenjoen Kansallispuisto

Hotelli Korpikartanosta on vain parinkymmenen minuutin ajomatka Njurkulahteen, josta Lemmenjoen kansallispuiston reitit lähtevät.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli kulkea Lemmenjoen Kultareitti, mutta venekuljetusta ei alueen yrittäjät voineeet enää syyskuun lopussa varmuudella luvata, joten nyt varaamamme aikataulu oli aavistuksen liian tiukka koko reitin jalan kulkemiselle (Njurkulahti – Kultahamina – Morgamoja – Ravadasjärvi -Njurkulahti).

Valitsimme siis päivävaellusreitiksi Joenkielisen kierroksen (18km). Reitti on todella kaunis ja maisemat monipuoliset. Toki sään suosiessa muutaman kerran surkuttelimme ääneen sitä, ettei yliyön retki toteutunut; useampi päivä ja yö maastossa kun mahdollistavat erityisen vahvan yhteyden saamisen ympäröivään luontoon. Mutta kaikelle on aikansa ja paikkansa; toisella kertaa, kun aikataulu on joustavampi, voidaan tehdä toisin.

Tällä reitillä pääsimme retkitunnelmiin kokkaamalla lounaan Joenkielisen (536m) huiputuksen jälkeen. Huipulla oli melkoinen tuuli, mutta tämä kaunis tunturilammen ympäristö oli täydellinen lounaspaikka.

Reitin päätyttyä lohduttauduin myös sillä, että jos olisimme päätyneet kulkemaan pidemmän reitin, emme olisi myöskään käyttäneet samalla tavalla alueen palveluita, joten kolikolla on aina kaksi puolta.

Päivävaelluksen jälkeen siirryimme Pyhä-Luoston kansallispuistoon yhden pysähdyksen taktiikalla; kävimme syömässä paikallisin aineksin valmistetut poro- ja lohi -pizzat Saariselän Pirkon Pirtissä, jossa olemme syöneet myös varsinaisia gourmet-illallisia alueella reissatessa. Luostolla illastimme  lauantaina Vaisko-ravintolassa ja söimme myöhäisen sunnuntailounaan ravintola Punaketussa – hyviä kokemuksia molemmat. Alla Pirkon Pirtin jälkiruoka revontuli-kastikkeella.

Pyhä-Luosto Kansallispuisto: Pyhä

Aloitimme Pyhätuntunturiin tutustumisen sääolosuhteet huomioiden melko haastavalla Noitatunturin päivävaellusreitillä (16km).

Luontokeskus Naavassa kerrottiin hyvin reitin haasteet ja osasimme suhtautua kulkemiseen riittävällä varovaisuudella.

Haastavaksi reitin teki sade ja veden liukastamat juurakot ja kivet sekä melko vaikeakulkuinen rakka Noitatunturille kavuttaessa.

Sade kulki seuranamme ja lounastaukoa pidettiin ison kuusen alla.

Sumu peitti alleen näkymät tunturin huipulta (540m), mutta tunnelma oli voimakas, niin kuin Lapissa usein on. Noitatunturi on vanha saamelaisten palvontapaikka eli seita ja tätä taustaa pohdinkin sumuista tunturin rinnettä ylös kulkiessani.

Pyhä-Luosto Kansallispuisto: Luosto

Viimeinen retkipäivä alkoi sumuisissa tunnelmissa Luostolla, mutta upea auringonpaiste tuli toisinaan valaisemaan ruskan värittämää maisemaa.

Minä kävelin Ukko-Luoston huipun (514m) ja Luoston vaellusluontopolun variaatiota, yhteensä 18km monipuolisissa maastoissa, jossa oli ihana pysähdellä ihailemaan kaunista ruskaa, kuukkeleiden lentonäytöksiä, syödä eväitä nuotiopaikalla ja kavuta toisinaan melko haastaviakin reittejä kohti tunturin huippua.

Yllä oleva kuva herätti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Se on polku Luoston  Ukko-Tunturille  hieman pidemmän reitin kautta kuljettaessa. Maa on kulunut, polku leventynyt ja huoli luonnon kestävyydestä on aiheellinen. Mutta ei hätää, sekä Luostolla että Pyhätunturilla on todella hienosti lähdetty ratkaisemaan kulkijoiden luonnolle aiheuttamia haittoja: suosituimmat lyhyet reitit on päällysetty soralla ja monissa paikoin voi kulkea rakennettuja portaita pitkin.

Ukko-Luostolle johtavat portaat olivat jo käytössä ja Pyhällä Isokurun Uhriharjun portaat valmistuivat heti käyntimme jälkeen. Nyt emme Isokurulla käyneet ja Pyhä-Luosto retkeilyreitti (30km/ suunta) ja moni muu reitti jäivät kulkematta,  joten monta syytä on palata takaisin tällekin alueelle.

Muistetaan kulkea näitä merkittyjä ja rakennettujakin reittejä pitkin sen sijaan, että pidämme oikeutenamme jättää jälkemme omia polkuja kulkien. Muista lukea ajankohtaiset tiedot retkialueelta  ja kertaa tarvittaessa  luonnossa liikumisen oikeudet ja velvoitteet osoitteessa Luontoon.fi .

Hyviä retkiä & onnellisia kokemuksia

Luonto on voimaannuttava ja rauhoittava paikka – missä ikinä kuljemmekaan. Lapin luonnossa on omanlaisensa vahva voima ja karuus, jota emme eteläisessä Suomessa koe. En silti osaa tai halua arvottaa luontoa, vaan kohdata luonnon luontona ja sen ominaispiirteet eri alueilla sellaisina kuin ne eteen tulevat. Luonto ei ole koskaan pettänyt.

Poroja kohtasimme sekä luonnossa että tien päällä, joten muistathan ajella varovasti ja huomioida luontomme ihmeet myös urbaanissa ympäristössä.

Hyviä matkoja, kauniita kokemuksia! Liikutaan luontoa ja toisiamme arvostaen ja kunnioittaen, eri vuodenajoista nauttien ja jälkiä jättämättä!

En ole tehnyt kaupallista yhteistyötä kirjoituksessa mainittujen yritysten kanssa. Hotelli Korpikartanon vastuullisen liiketoiminnan valmennuksen olen tehnyt toimeksiantona.

Kiitos, että seuraat blogiani.

IMG_6474

Anu
http://www.moodofffinland.fi
IG @mood_of_finland

 

Elämä yllätää meidät joskus isommin kuin haluaisimmekaan. Onnin tapaaminen jäi viimeiseksi. Onni menehtyi muutama viikko matkamme jälkeen ikävällä ja kaikin tavoin traagisella tavalla maastopyöräretkensä aikana, metsästäjän vahingonlaukaukseen. Me osallistuimme Nuuksion kansallispuistossa järjestettyyn muistotilaisuuteen ja istutimme Onnin muistoksi puun Lopen Rakkauden Metsään. 

Hyvää uutta vuotta 2016!

Vuosi on alkanut kivan positiivissa tunnelmissa.

Mitään erityistä ei ole tapahtunut, mutta uskoisin, että vapaa aikatauluttomuus ja rento oleminen, ulkoilu ja pieni hiihtoreissu Lappiin ovat tehneet hyvää. On sellainen olo, että tästä vuodesta tulee hyvä vuosi ja voisin antautua  villin tuulen vietäväksi.

Chagall, Marc_El paseo

Ajatuksissa on pyörinyt oman yrityksen perustaminen; se on innostavaa ja motivoivaa, mutta kokoaikaiseksi yrittäjäksi ryhtymistä  en ainakaan vielä edes suunnittele. Onnekseni työnantaja  suhtautuu myötämielisesti osa-aikayrittäjyyteen.

Marc  Chagallin kuva yllä kuvaa sitä, millaiselta haluan yritykseni näyttävän ja asiakkaista tuntuvan. Omakin elämä saa mielellään näyttää ja tuntua tuolta.

Yrittäjyys voi olla monenlaista – niin kuin kumppanuusyrittäjyys, josta voit lukea lisää aikaisemmista artikkeleistani, suoraan vaikka tästä: Kumppanuusyrittäjyys.  Me tapaamme helmikuussa 2016 kumppaniyrittäjien kanssa Kanarialla ja kirjoitan silloin lisää aiheesta.

 Hiihtomeditaatiota Lapissa

Olimme välipäivinä Lapissa ja siellä oli ihanaa, vaikka kohteena oli Levi. En ole ollut kovin innoissani Levin muutoksesta massaturismikohteeksi. Mutta nyt se tarjosi meille sitä, mitä etsimme: Daniel pääsi lautailemaan joka päivä ja minä pääsin murtomaahiihtämään hyville laduille ja lähes yksin joka päivä.

Massamatkailukohteet voivat olla myös parempi ratkaisu kuin se, että matkailijoita kulkee ihan valtoimenaan joka paikassa, etenkin Lapin kaltaisessa luonnoltaan ja kulttuuriltaan herkässä kohteessa.

hiihtoretkeltä aurinko ja pienet puut

Asuimme Levillä yhden talvikauden silloin, kun nykyisen keskustan alueella oli vain muutama matala rakennus. Matkasimme pohjoiseen suoraan Välimeren rannalta Espanjasta, ja minäkin olin asunut ulkomailla niin pitkään, että en ymmärtänyt ollenkaan, millaisin varustein hiihtokeskukseen pitäisi lähteä. Mutta hienosti pärjättiin ja nyt halusin palata Leville Danielin kanssa. Suhtaudun kohteeseen siis ehkä poikkeuksellisen vahvoin tuntein.

näkymä hotellista rinne ja kuusi

 

Ihanaa oli tavata Riitta-ystävä pohjoisesta ja innostavaa oli jutella ihan vieraiden ihmisten kanssa niitä näitä. Minä pidän yksin vietettyjen hiihtolenkkien lisäksi myös ihmisistä, kohtaamisista, keskusteluista ja erilaisuudesta. Levin reissu muistutti muiden ihmisten tärkeydestä osana palvelu- ja elämyskokemusta; hyvä tunnelma tarttuu helposti!

 

dani 1999

 Lomalla – positiivisin odotuksin

Levillä en niin kovin paljon pitänyt siitä, miten vähän paikallisuus ja aitous välittyy asiakkaalle.  Jotenkin sellainen päälle-liimattu fiilis tulee liian usein, aitous ja sydämellisyys lämmittää aika harvoin. Onkohan hiihtokeskuksessa helpompi palvella ulkomaista kuin suomalaista  asiakasta? Ehkä kiire vuoden parhaimpaan sesonkiin vaikuttaa asiaan ja se, että sesonkityöntekijän voi olla vaikea sitoutua paikan henkeen.

Asiakaspalvelu oli ihan ok, ja urheilukaupassa myyjällä oli aikaa keskittyä, jutella ja hymyillä aidosti. Niin – ja hotellin siistijät, heidän kanssaan oli hienoa vaihtaa kuulumisia!

Kuljin kuitenkin lomalla hymyssä suin, rauhallisena ja vastaanottavaisena jokaisesta ovesta sisään – ja uloskin. En ärsyyntynyt kertaakaan, mutta sellaista sydäntä lämmittävää ystävällistä palvelua en juurikaan ammattilaisilta saanut.

Palvelulla on hintansa

Levillä on mennyt oppi perille palvelujen hinnoittelun osalta. Hintataso on sesonkina korkea, ja ammattilaisena ymmärrän kyllä, että niin pitääkin olla. Asiakas päättää mihin lomallaan lähtee ja millä hinnalla.

Hintalappu on osattu laittaa myös uusiin sovelluksiin kuten hiihtosovellukseen, jonka voi ladata puhelimeen 10 euron hintaan ja pitää mukana hiihtoladulla.

Hotellin vastaanotosta ohjattiin herkästi matkailuneuvontaan – minut siinä vaiheessa kun kyselin hiihtoreittejä. Matkailuneuvonnasta olisin voinut ostaa kunnollisen latukartan ja varmasti muutakin materiaalia. Mutta se oli kiinni silloin, kun tarve oli akuutein, enkä myöhemmin enää raaskinut käyttää valoisaa aikaa toimistoreissuun.

Matkailutoimistoissa pohditaan parhaillaan, kannattaako ”miehitettyjä” toimistoja ylläpitää, riittääkö netti tai kannattaako netin kanssa kilpailla  ja miten toimintaa voisi rahoittaa.

Levin reissun perusteella sanoisin, että aika moni haluaa kohdata paikallisen ihmisen paikan päälle päästyään. Ennakkotietoa voi hakea netistä, mutta vahvistusta omille ideoille on kiva hakea juttelemalla ja ostamalla palveluita paikan päällä. Ulkomaisilla matkanjärjestäjillä  kauppa kävi omille asiakkailleen pystyttämillä pöydillä hotellin aulassa – ja niin pitääkin käydä.

Maksulliset palvelut ja materiaalit ovat minusta ihan ok, matkailu on ammattilaisten tuottama palveluelinkeino ja sillä on hintansa.

Tarinat kannattaa hyödyntää – aina

pihvipirtti

Pihvipirtti oli positiivinen poikkeus Levin ravintolatarjonnassa. Tosin nimi antaa odottaa ostari-baaria ja punaisena vilkkuva OPEN-kyltti saa melkein kääntymään ovelta.

Mutta kun sinnikkäästi ylittää mielikuvamainonnan kuopat, ravintolan sisustus yllättää vanhalla ja kauniilla tunnelmalla. Kiitos ystävällisen henkilökunnaan; oven avattuamme tuli sellainen olo, että kannattaa mennä sisälle asti.

Talon tarina kannattaisi kertoa ennakkomarkkinoinnissa niin kuin tarjoilija  sen meille kertoi ja nimi vaihtaa? Meidän raadin ehdotus on ”Piilopirtti” tai ”Metsäriihi”.

Palvelu ja ruuan pöytään tulo oli  vähän liiankin nopeaa – koko homma oli ohi reilussa puolessa tunnissa  pääruoka, jälkiruoka ja lasku mukaan lukien! Ja sitten tuli vähän sellainen olo, että kyllä niitä tulijoita on – siihen teidänkin pöytään.

Kammi-ravintolat ovat myös hyviä paikallisen ruuan kehtoja. Niissä kasvisruokailija joutuu kuitenkin maksamaan kovan hinnan pienestä tarjonnasta. Voin olla väärässäkin; en lähtenyt erikseen kysymään josko hinnasta olisi voinut vaikka neuvotella. Nettisivuille voisi jotain tietoa  laittaa,  kuten vaikka: kasvisyöjät maksavat muun seurueen mukana lasten hinnan tai joku muu vastaava tarjous.

vaaleanpunainen maisema tunturi

 Hiljaisuus ja luonto

Kun olin tänään vähän mokannut yhdessä tarkkuutta vaativassa työssä, harmitellut sitä aikani ja käynyt lenkillä, luin Gabriel- ystäväni blogi-kirjoituksen erilaisesta joulusta, meditaatiosta ja rauhasta.

Elämän merkitykselliset asiat asettuivat oikeaan järjestykseen. Nyt olen jo sitä mieltä, että parhaansa jokainen siellä Levilläkin teki ja pääasia on kuitenkin se, että asiakkaalla – minulla on muistona ihanat yhdessä vietetyt hetket niiden kanssa, jotka olen ympärilleni itse valinnut, paikassa jonka itse valitsin. Yllätykset ovat hyvää bonusta.

Minä meditoin hiihtolenkeillä, kalliolla istuessa, juostessa ja saunassa – ja se on kuulemma ihan ok, sanoo Gabrielkin. Mutta kannattaa lukea tämä hieno ja kaunis teksti todellisesta meditaatiosta:

Silent Christmas

Näissä tunnelmissa: Onnea ja iloa tähän uuteen vuoteen 2016!!
 
ps. kirjoitin pieleen menneen ( unohdin tallentaa) raportinkin uudestaan – eikä se niin iso juttu ollut.
pps. hieno alku vuodelle:  pikku-Leijonien jääkiekon maailmanmestaruus;
reilua peliä ja hienoa asennetta nuorilta miehiltä!!!

Tappaako ilmastonmuutos Joulupukin? (Fin)

Tämä kirjoitus on taas ajankohtainen! Enkä vain puhu, olen myös ollut uudestaan yhteydessä Joulupukkiin ja jatkamme aiheen parissa! Mutta Pariisiin Joulupukki ei ehtinyt, koska oli samaan aikaan Kiinassa käymässä.

Ilmastonmuutos uhkaa Lapin tulevaisuutta ja Turistit haluavat Saunaan!

Matkailututkimuksen seuran julkaisua lukiessa mieleeni tuli Helsingin sanomissa muutama vuosi sitten jouluaattona ollut yleisökirjoitus ”Ilmastomuutos uhkaa Lapin tulevaisuutta”. Siinä rovaniemeläinen Miikka Keränen kirjoitti huolestaan ilmastonmuutoksen aiheuttamasta uhasta Lapin tulevaisuudelle nimenomaan matkailukohteena. Lunta on ollut viime vuosina vähemmän ja lyhyemmän ajan kuin mihin on totuttu. Hyvä kirjoitus  ja huoli on todellakin aito ja aiheellinen.

Nyt lunta loihditaan turisteille keinolla millä hyvällä, mutta tykkilumi ja lumen varastointi eivät ole ekologisesti kestäviä ratkaisuja. Raskaalta kuulostaa myös matkailuyrittäjien huoli ja stressi joulun alla kun lumi tulee ja menee; pakkaset muuttuvat vesisateeksi ja matkailijat peruvat matkojaan lumettoman maiseman pelossa.

Nainen hiihtää järven jäällä

Hyvä on hiihtäjän hymyillä luonnon lumilla!

Sitten tuli Miikka Keräsen lopetus: ”Toivon, että tänä talvena jokainen pysähtyy. Pysähtyy katsomaan lumessa leikkiviä lapsia ja pohtimaan, että millainen tulevaisuus heitä odottaa, jos lunta ei enää olekaan.”

Tehdään jotain sen sijaan, että katsotaan ja pohditaan!

Keräsen mielipidekirjoitus on pyörinyt mielessäni. Miksikö? Sen takia, että pysähtyminen, katsominen ja pohtiminen on hyvä alku, mutta ne eivät enää riitä. Miikka Keräsen ja meidän jokaisen tulisi toivoa, että jokainen tekisi jotain, jotta kasvihuonekaasupäästöt saadaan oikeasti vähenemään ja ilmastonmuutoksesta johtuvat ongelmat aisoihin.

Pienet teot johtavat aina hyvään; vaihda sähkösopimus vaihtoehtoista energiaa tarjoavalle, säästä sähköä ja vettä, älä käytä kertakäyttöistä, älä osta yksittäinpakattuja  ja tänne kaukaa rahdattuja  tuotteita jne. Ota vaihtoehdoista vähiten ilmanpäästöjä aiheuttava. Ole esimerkkinä lapsille.

Ilmastonmuutos on totta – ja homma on hallussa?

Maailma valmistautui Pariisin ilmastosopimuksen julkaisuun vuonna 2015.  YK oli asettanut tavoitteeksi pysäyttää ilmaston lämpeneminen alle kahteen asteeseen.

Nykyisellä kehityksellä ilmaston arvioidaan lämpenevän jopa 5 C astetta tämän vuosisadan aikana. Ilmastosopimuksella yritetään saada aikaan toimia, joilla kasvihuonekaasupäästöt saadaan tiputettua puoleen vuoteen 2030 mennessä ja fossiilisten polttoaineiden käytöstä halutaan eroon kokonaan; joissakin skenaarioissa tulisi hiilineutraalin yhteiskunnan olla totta jo 2050-luvulla.

Isoja päätöksiä ja radikaaleja toimia vaaditaan, jotta tavoitteisin päästään. Erityisesti Yhdysvalloilta  ja Kiinalta odotetaan nyt vastuullista uuden suunnan ottamista, jotta todellisia tuloksia saavutettaisiin

Silmiä ei voi sulkea eikä päätä työntää puskaan

Tiedetään.. osa suomalaisista ottaisi onnellisena vastaan lämpimämmät ja lyhyemmät talvet. Ihan varmaahan ei edes ole,  miten ilmasto meillä pitkän ajan kuluessa muuttuu; kaikki kun vaikuttaa kaikkeen. Esimerkiksi jäätiköiden sulaminen  vaikuttaa meriveden korkeuteen ja lämpötilaan ja edelleen mahdollisesti merivirtauksiin ja tällöin ilmastonmuutos voikin merkitä  jotain ihan muuta kuin lämpötilan nousua.

Nykyisen tiedon mukaan meille pohjoisen kansalle kasvihuoneilmiö on kuitenkin totisinta totta ja lämpötilan nousu todennäköisin muutos;  IPPC:n ilmastoraportin mukaan lämpötilan muutos on voimakkainta napapiirin pohjoispuolella, jopa +8C tämän vuosisadan loppua kohden mentäessä.

Valparaiso - daños de terremoto.

Maanjäristys Chilessä vuonna 2010. 

Ilmastonmuutos on globaali, yhteinen ongelma, jolta ei voi sulkea silmiä. Se ei mene myöskään aina ihan reilun pelin mukaan; esimerkiksi meren pinnan nousu ja säiden ääri-ilmiöt aiheuttavat usein eniten ongelmia sellaisiin vähävaraisiin maihin, jotka eivät köyhyytensä vuoksi ole koskaan olleet suuria kasvihuonekaasujen päästäjiä. Isot päästömaat taas saattavat päästä kuin koirat veräjästä.

Joulupukki, joulupukki, valkoparta vanha ukki, oothan meille vanha tuttu….

Matkailun akateemikot tuntevat hyvin miehen nimeltä C.Michael Hall. Minäkin olen lukenut runsain määrin hänen artikkeleitaan ja kirjojaan opinpolullani. Ei – hän ei yritä viedä Joulupukin paikkaa, vaan on usein nähty luennoitsija Suomessa, ja tuntee Suomen; hänen näkemykseensä voimme siis luottaa. Uusimmassa Matkailuseuran julkaisussa oli kirjoitus, josta innostuin oikein kunnolla!

Hall on pohtinut voisiko maailmalle leviävä viesti ilmastonmuutoksen uhkaamasta joulupukista havahduttaa ihmiset. Voisiko joulupukki – sen sijaan, että pyrkii nyt kaikin keinon  pitämään yllä kuvaa lumen luomasta talven idyllistä, osallistua taisteluun ilmastonmuutosta vastaan kertomalla avoimesti, että hänen kotipaikkansa talvinen idylli on uhattuna. ( Matkailututkimuksen Seuran julkaisu 2/2014. Hall, C. M. 2014, Will climate change kill Santa Claus…)

Ilman muuta! Hieno idea. Joulupukki voisi toimia keulakuvana ja johdattaa Lapin ja samalla koko Suomen kohti edistyksellisen vastuullista matkailun kehittämistä! Kertoa rohkeasti myös epämiellyttävän totuuden ja esitellä Lapin/Suomen lumon vaikka ei lunta aina olekaan. Mukaan voisi ottaa vahvemmin myös tontut – joulutonttujen lisäksi myös  paikanhaltija-tontut ja saunatontut.

Joulupukki on juuri oikeanlainen hyvän asian esittäjä;  lempeä ja luotettava, viisas ja tuttu, kaikkien rakastama. Joulupukki voisi olla esillä ympäri vuoden hyväntahdon lähettiläänä, näkyä myös kansainvälisenä vaikuttajana. Vaikea kuvitella, että kukaan sulkisi ovia Joulupukin edestä!

Uskaltaisikohan ja pystyisiköhän Suomi julistautumaan ensimmäiseksi hiilineutraaliksi matkailumaaksi?  Sillä saisimme etulyöntiaseman ja mahdollisuuden erottautua naapumaista! Ainakin täällä on maailmalaajuisestikin arvostettua Cleantech-osaamista ja metsät parhaimpima ja luonnollisimpina hiilinieluina apuna.

 

ISÄNPÄIVÄNÄ: ISÄ JA ELOKUVA. (Fin)

Isä

Isäni ei ole ollut täällä kanssamme enää kahdeksaan vuoteen, mutta muistoissa ja puheissa kyllä lähes päivittäin. Isääni olen kutsunut Patuksi, mutta nyt tuntuu oikeammalta sanoa isä.

Olin tänään lenkillä ja tajusin  jotain uutta isä-tytär -suhteesta. Isäni luki paljon ja haastoi meidät lapsetkin lukemaan ja sitten keskustelemaan lukemastamme. Minut hän aika usein sai väittelemäänkin ja viimeistään jouluaattoyön Trivial Pursuitin äärellä otettiin mittaa siitä, kuka oli historiansa ja maantieteensä lukenut kunnolla. Se oli hänen tapansa sivistää meitä.

Tänään ymmärsin, että myös elokuvat olivat ehkä isäni tapan kertoa jotain itsestään ja ikään kuin keino johdattaa sellaistenkin aiheiden äärelle, joista hän ei itse oikein osannut puhua. Joskus elokuvan äärellä on itketty, mutta vielä useammin naurettu.

Lapsuus ja Disneyn piirretyt

Ensimmäiset elokuvamuistot liittyvät Walt Disneyn piirrettyihin. Niitä me kävimme katsomassa alkuperäisversioina; Mikki Hiiri, Aku Ankka, Pluto ja muut hahmot puhuivat englantia ja elokuvat oli tekstitetty.

En muista juonen kärsineen millään tavalla siitä, että en ensimmäisinä vuosina ymmärtänyt mitä piirrettyjen hahmot puhuivat; ehkä se oli hyvä metodi ruokkia mielikuvitusta ja toisaalta motiivi oppia lukemaan.

kaunotar ja kulkuri jenkki keräily

Yksi lempielokuvani oli Kaunotar ja Kulkuri. Muistan myös keräilykuvat ja ihanan Kaunotar ja Kulkuri – kirjan. Elokuvateatterssa istuessa oltiin irti arjesta; muistan isän aidon naurun, joka sai koko ison miehen vapautumaan!

Disneyn elokuvien jälkeen seuraava muisto on elokuvasta ”Sound of Music”, johon ei ihan pienenä päässyt, vaan sen näkemistä piti odottaa muistaakseni seitsemänvuotiaaksi saakka. Sound of Music sai minussa aikaan haaveilun elää elämää niityllä juosten ja laulaen.

Nuoruus ja Tuulen viemää

Isä ilmoitti hyvissä ajoin meille kahdelle perheen tyttärelle, että kun aika on kypsä, hän vie meidät katsomaan elokuvan ”Tuulen viemää”. Isosisko ehti kehuskella kokemuksellaan muutaman vuoden, ennen kuin minun vuoroni tuli. Sen elokuvareissun muistan erityisen hyvin; ennakkoon jännitin hieman, miten jaksan katsoa lähes neljä tuntia pitkän elokuvan, mutta elokuva lumosi ja vei mennessään.

Ajattelin isän haluavan meidän nuorten naisten näkevän elokuvan sen historiallisen viitekehyksen vuoksi, mutta elokuvateatterssa istuessani muistan eläytyneeni vahvasti romanttisiin ja epätoivoista rakkautta kuvaaviin tarinan käänteisiin; liikuttuneena ja jännittyneenä.

Ehkä se oli juuri se syy, miksi isän mielestä elokuva oli syytä nähdä tietyssä iässä. Elokuvan jälkeen kotiin ajaessamme en muista meidän käyneen syvällistä keskustelua aiheesta tai analyysiä elokuvasta. Taisimme olla aika hiljaa, omissa ajatuksissamme. Niin kuin Hämeessä usein on tapana. Minä ehkä haaveilin unelmien prinssistä, isä ehkä toivoi, että olin ottanut elokuvan tarinasta opikseni enkä  hankkiutuisi ongelmiin tulevissa mies-kuvioissani!

Omat valinnat – isää kunnioittaen, mutta vähän myös kapinoiden

Murrosikäisenä ja nuorena aikuisena kuljin omia elokuva-polkujani. Ensin hurahdin West Side Storyyn niin teatteri- kuin elokuvaversiona.

Sitten tulivat Kaurismäen ja Jim Jarmuschin elokuvat ja elämän merkityksen etsiminen elokuvamaailman avulla. JIm Jarmuschin ”Down by Law” oli ehdoton lempielokuvani silloin, kun vielä haaveilin teatterikriitikon urasta ja boheemista aikuisuudesta.

Jarmuschin ”Night on Earth” taas oli pitkään puheissa säilynyt elokuvaelämys; näin sen Madridissa silloisten opiskelukaveriden kanssa ja pääsimme vertailemaan elokuvan kautta lähtömaidemme kulttuureja. ”Hippielokuvia” taisi olla isäni kommentti noista elokuvista!

.Veronikan kaksoiselämä

Joskus minulta on kysytty, mikä elokuva nousee ylitse kaikkien muiden tai jos olisin joku elokuva, niin mikä se olisi. Siihen on helppo vastata; se on Krzysztof Kieślowskin ”Veronikan kaksoiselämä”.   Todella usein olen astellut elokuvateatterista ulos uusin ajatuksin, levollisena ja onnellisena.

Aikuisuus –  Titanic ja hyvästit

Yksi viimeisiä elokuvia, jonka muistan isän kanssa katsoneeni, oli Titanic. Emme olleet elokuvateatterissa, vaan vuokramökissä Levillä. Olin palannut vain kuukausi aikaisemmin kymmenen vuotta kestäneeltä ”aikuistumisen matkalta” Espanjasta ja muuttanut talveksi oman perheeni kanssa suoraan Välimereltä Lappiin. Vanhempani tulivat isän syntymäpäivän viettoon meidän luokse ja katsoimme syntymäpäivän kunniaksi elokuvan.

Isäni piti Titanic-elokuvasta, vaikka olin arvellut sen olevan liian ”kevyt” hänen makuunsa. Ehkä elokuva oli ikään kuin muisto Amerikkaan muuttaneesta isoäidistä, joka oli matkannut  New Yorkiin Titaania- nimisellaä laivalla kolme vuotta ennen Titanicin kohtalokasta uppoamista samoilla vesillä.

Ehkä kävimme silloin läpi yhtä perheen tarinaa – ilman sanoja, jälleen kumpikin omissa ajatuksissamme. Ympyrä oli sulkeutunut; elokuva pysäytti meidät viettämään hetken kiireetöntä yhteistä aikaa. Minusta oli kasvanut aikuinen ja aloin katsoa elokuvia oman lapseni kanssa.

Patu ja Daniel

Patu-isä ja Daniel

Juhlallista isänpäivää!

 Terveiset ja kiitokset myös Jari-veljelle, joka on jatkanut isän aloittamaa perinnettä ja vienyt kiireisessä arjessaan silloin tällöin  omien lastensa lisäksi myös kummipoikaansa elokuviin!