Saa olla eri mieltä: jakamistalous matkailussa. Vastuullista vs. ei-vastuullista

Olen hetkittäin meren rannalla ja heittelen kiviä mereen…  sitten havahdun ja huomaan istuvani seminaarisalissa

Osallistun töiden ja oman kiinnostukseni vuoksi useisiin seminaareihin vuoden aikana. Useimmat seminaarit käsittelevät matkailua jostakin näkökulmasta, järjestäjästä riippuen. Toisinaan seminaarien alustajat onnistuvat pitämään kiinnostuksen yllä ja seuraan esityksiä herkeämättä, joskus taas huomaan seikkailevani omissa ajatuksissani, omassa maailmassani. Viimeisin seminaari oli TouNet – hankkeen päätösseminaari, jossa mielenkiintoni säilyi suurimman osan ajasta ihan aiheessa. Lisätietoa hankkeesta voit lukea tästä: TouNet.

Hankkeella oli onnistuttu tekemään tulosta ja konkreettisia tekoja,  ja nyt tietysti sopii toivoa,  että teot ja tulokset saavat jatkoa vaikka hankerahoitus onkin päättynyt. Paljon on laitettu vuosien varrella rahaa erinäisiin kehittämishankkeisiin, joiden varsinaiset tulokset ovat sitten kuitenkin jääneet tosi pieniksi – ehkä nyt on jo toisin.

Seminaareja, kokouksia ja palavereja voisi järjestää muuallakin kuin perinteisissä sisätiloissa. Kesän alussa tapasin ruotsalaisen ystäväni Lindan ja jaoimme ideoita erilaisten kokous- ja seminaaripalveluiden toteuttamismahdollisuuksista. Etsi Linda Facebookista HappyMe – happymeetings.

 

TouNet hankkeen aikana tuotettu ”Verkkokauppaopas matkailuyrittäjille” on oiva oppimismateriaali, jota aiomme käyttää hyödyksi matkailun aikuiskoulutuksessa,  ja rahoitusohjelmistakin on tarjolla hyvää tietoa. Matkailun aluekoordinaattorina toiminut Jukka Punamäki jatkaa Länsi-Uudenmaan LUMO Matkailu Oy:ssa projektikoordinaattorina ja vakuutti intohimoisella ja pätevällä esityksellä jatkosuunnitelmista (mm. tulospohjainen kumppaniyrittäjyys josta myöhemmin lisää). Toivovasti hän saa tukea toimnnalleen; samainen Jukka Punamäki  muuten tartutti seminaarissa mieleeni tuon ”saa olla eri mieltä -hokeman”  ja siitä johdatin ajatuksen virtaa kohti transmoderneja oppeja.

Terhi Hakkaraisen ”Tulevaisuuden matkailun neuvontapalvelut” osahanke oli selkeä tavoitteiltaan ja siitä löysin paljon yhtymäkohtia Graduuni; Matkailuneuvojat ja paikallisoppaat voisivat jakaa osaamistaan nykyistä paljon enemmän.

Kokouksia ja seminaareja voi järjestää innostavissa ympäristöissä. Nuuksion kansallispuiston luontokeskus Haltiassa pidetystä tiimipalaverista jäi kiva kuvamuisto

 

Saa olla eri mieltä – jakamistalous ja vastuullisuus?

TouNet – seminaarissa karheaa tarttumapintaa pohdiskelulle tarjosi Minna-Maari Harmaalan esitys ”Matkailu, vastuullisuus ja yhteistyötalous” . Minna-Maari oli ottanut jakamistalouden/ yhteistyötalouden esimerkkinä vastuullisesta matkailutoiminnasta.

Minä taas olen ottanut jakamistalouden esimerkkinä ei- vastuullisesta matkailuelinkeinon kehittämisestä, mutta halusin nyt oppia ymmärtämään erilaisia näkemyksiä- erilaisuus on useimmiten rikkaus, eikö totta!

Minna-Maari Harmaala käytti määritelminä sekä jakamistaloutta että yhteistyötaloutta, mutta sisältö on suunnilleen sama ja hänen materiaalistaan kannattaa lukea aiheesta lisää. Tässä määritelmä lyhyest ja vapaaasti esitettynä: jaetaan omaisuutta toisten kanssa, annetaan muiden käyttöön omaisuutta, jota ei itse juuri nyt tarvita. Tarjotaan palveluita, joista itse nautimme ja haluamme jakaa kivan fiiliksen muiden kanssa ( tehdä ruokaa, patikoida, esitellä arkkitehtuurin helmiä yms.)

Tyypillisin esimerkki matkailussa on antaa oma asunto tai vaikka yksi huone omasta kodista matkailijoiden käyttöön yleensä yksityishenkilönä. Matkailussa jakamistalous on levinnyt myös muihin palveluihin; annetaan auto matkailijan käyttöön, kutsutaan matkailija tyypilliseen illanviettoon, kokataan yhdessä paikallista ruokaa tai opastetaan matkailijaa siellä, missä turistit eivät koskaan pääse käymään. Ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan.

Ihan hyvältä kuulostavaa ja tuttua toimintaa, eikö totta? Minulle tuli kuitenkin pysähtymisen paikka ja otin transformatiivisen oppimisen opit käyttöön. Erilainen näkemys houkutti pysähtymään; miksi minulla on asiasta  erilainen näkemys, mihin perustan oman ymmärrykseni käsiteltävästä aiheesta ja voisinko oppia jotakin uutta toisenlaisesta näkemyksestä.

Saa olla eri mieltä – jakamistalous on ok riippuen siitä  kenen näkökulmasta asiaa katsotaan 

Ymmärrän ilmiön oikein hyvin, etenkin matkailijan näkökulmasta. Minna-Maari näki taustalla vaikuttavan individualistisen tarpeen olla jotakin muuta kuin turisti ja halun tuntea olevansa vähän fiksumpi. Voi olla – mutta  ilmiö voi olla myös esimerkki transmodernista yhteiskunnasta; siirrytään individualismista yhteisöllisyyteen, halutaan kokea aitoutta, halutaan viettää aikaa samanhenkisten kanssa, ollaan kiinnostuneita paikallisuudesta ja halutaan ehkä oppiakin jotain.

Haluaisin ajatella myös, että ilmiö pitää sisällään ymmärryksen siitä, että tehdystä työstä, käytetystä ajasta ja olemasta olevasta omaisuudesta tulisi saada reilu korvaus. Meidän, joilla on asiat hyvin, tulisi auttaa niitä, jotka tarvitsevat tukea – taloudellisesti ja henkisesti. Haluan uskoa, että modernit humanistit ja muut valveutuneet matkailijat haluavat varmistaa eettisesti reilun matkailun toteutumisen.

Saa olla eri mieltä – olin osittain myös samaa mieltä!

Minä opin näkemään positiivisena jakamistaloudessa sen ympäristövastuullisuuden; miksi rakentaa koko ajan uusia hotelleja tai tehtailla uusia autoja, kun maailmassa on pilvin pimein tyhjilään olevia huoneita, koteja ja parkkipaikoilla ison osan käyttöiästään seisovia autoja. Hyvä pointti – ja ihan totta!

 

SMAL:n kevätkokouksessa Moskovassa 2014 sain pitää alustuksen seminaarissa; vein väen ulos Moskovan aurinkoisille kaduille ja annoin mukaan teemakortteja.

 

Saa olla eri mieltä – jos jakamistalous toimisi normaalisti liiketoiminnan sääntöjen mukaan…. se olisi tosi reilua!

Mutta entäpä ne muut vastuullisuuden osa-alueet; millä tavalla jakamistalouden voisi sanoa olevan taloudellisesti vastuullista ja kestävää, miten sen voisi perustella olevan eettisesti vastuullista tai millä tavalla turvallisuus on taattu jos kauppaa käydään yksityiseltä yksityiselle ja toisinaan jopa ilman maksua.

Sosio-kulttuurisesti vastuullista toimiminnan voi hyvällä tahdolla sanoa olevan; paikalliset otetaan mukaan matkailutoimintaan ja toimitaan paikallisten ehdoilla. Matkailija oppii tuntemaan ja arvostamaan paikallisuutta ja eri kulttuureja, mutta työllisyyttä  se ei varsinaisesti lisää tai ei ainaan kartuta eläkekassaa eikä tuo tarvittavia verorahoja matkailualueiden kehittämiseen.

Suon jokaiselle matkailijalle  mahdollisuuden kokea iloa yhteisistä hetkistä paikallisten kanssa tai asumisesta tavallisessa kodissa. Mutta toivoisin, että jokainen, joka tarjoaa palveluita tekisi sitä yrittäjänä tai ainakin hinnoittelisi palvelun niin, että itsensä matkailualan ammattilaisena elättävällä  olisi reilu kilpailutilanne jatkaa toimintaansa.

Totta on toki sekin, että matkailualan yrittäjien tulee vastata tämän ja tulevan ajan matkailijan tarpeisiin; jos matkailija haluaa ostaa sitä, mitä nyt on tarjolla epävirallisina palveluina, olisi todellakin syytä miettiä, miten matkailijat ohjataan ostamaan palveluita ihan oikeilta ammattilaisilta – ja miten ammattilaisista voi tulla joustavia ajan ilmiöitä seuraavia osaajia.

Kirjoitin aiheesta Helsingin Sanomien yleisökirjoituspalstalle helteisenä heinäkuun päivänä 2014.

 

Hyviä esimerkkejä  löytyy ystäväpiiristäni – palvelut vastaavat kysyntään ja niitä tarjoavat vastuullisesti toimivat yritykset

Pohjois-Espanjassa Asturiassa ystäväni Javier Pedrosan perhe kunnosti suvulle kuuluneita vanhoja taloja ja avasi ne matkailijoiden käyttöön – maksua vastaan ja yritystoimintaa harjoittaen; Rural 4.  Eduardo perusti Gran Canarialle The Human Tour  paikallisuuteen perustuvan matkatoimiston ja tarjoaa lisätienestiä mm. paikalisille taiteilijoille, maanviljelijöille ja luonto-oppaille. Helsingissä Happy Guide Helsinki  on tarjonnut jopa ilmaisia kävelykierroksia ”makupaloina”,  mutta tarjoaa päätuotteena maksua vastaan asiakaslähtöisiä elämyksiä paikalliseen tyyliin vastuullisena yrityksenä.

Eivät he varmaan kovin innostuisi siitä, jos naapurit kutsuisivat kotiinsa matkailijoita hintoja dumppaamalla tai eläkkeellä oleva arkkitehti opastaisi matkailijoita omaksi ilokseen ja ilmaiseksi. Fiksu järjestly onkin se, että jakamistaloudesta innostuneet otetaan mukaan yritystoimintaan; ei aitous katoa yrittäjyyden myötä.

Saa olla eri mieltä – eikä omaa kantaansa voi ainakaan opettajana esittää ainoana totuutena

Asian ydin: paikallisuus ja aidot kokemukset ovat se, mitä tulee tarjota. Tarjotaan niitä ammattilaisina ja matkailun liiketoimintaa kasvattaen – arvostetaan matkailualaa elinkeinona. Ei anneta matkailun menevän takaisin harrastustoiminnaksi! Matkailualan ammattilaisetkin ovat paikallisia ja osaavat heittäytyä tekemään sitä, mitä halutaan tehtävän, eikö totta?

Opetus: opettajana minun tulee tarjota monipuolisia näkökantoja ajankohtaisista aiheista. Näin teen siis; luennoin vastuullisesta matkailusta reilun viikon päästä ja lupaan kertoa kaiken sen, mitä nyt tiedän. Lupaan antaa aikuisoppijoiden kehittää omaa ajatustaan ja rakentaa tietoa oman tieto- ja kokemuspohjansa päälle.

TouNet – seminaarista intoutuneena kirjoitan pian myös Jukka Punamäen esittelemästä tulospohjaisesta kumppanuusmallista.

Tommi Toijan ”Bad, bad boy” Helsingin ydinkeskustassa herättää keskustelua. Oppaana en ota kantaa tähän maamerkkiin, vaan annan matkailijan tykätä tai olla tykkäämättä. Mutta onhan meillä kerrankin jotain isompaa kuin muilla – vieressä oleva Finnair Sky Wheel on pienempi kuin London Eye, mutta tämä on sentään paljon isompi kuin Manneken pis!

 

 

 

 

”Jankuta ja toista, mutta riko kaava. Tee toisin!”

Myynti on tiedotusta

Marimekon perustajasta, Armi Ratiasta kirjoitetussa artikkelissa Kotiliedessä (02/2012) , kerrotaan Ratian oppineen myynnin ja markkinoinnin perusasiat esimieheltään Armas J. Pullalta tämän mainostoimistossa työskennellessään 1940-luvulla, ennen Marimekon perustamista.

Otsikon ohjeiden lisäksi Pullan sanotaan opettaneen Ratialle, että ”myynti on tiedotusta” ja että ”kaikki muuttuu mainonnaksi”. Tarinoista kun puhutaan, niin Marimekon ”tarina” on legenda suomalaisten tarinoiden listalla.

Laura Kolbe kyseli syksyllä 2011 Helsingissä pidetyssä ”Matkailu muuttaa maailmaa” seminaarissa, miksi suomalaiset yritykset eivät menesty samalla tavalla maailmalla kuin esim. ruotsalaiset; miksi Lindex, H&M ja Dressman myyvät vaatteita ympäri maailmaa, mutta Marimekon levikki on jäänyt pieneksi näihin verrattuna.

Marimekon tarinoita

Ehkä Marimekko kulkee omaa, valitsemaansa tietä. Jokainen johtaja on kirjoittanut omaa tarinaansa jatkona Armi Ratian aloittamaan tekstiin. Mika Ihamuotila kertoi hänen aikanaan Marimekon tavoitteena olleen luoda rento, värikäs lifestyle-brändi joka haki markkinoita vahvasti myös ulkomailta.Hienoa on se, että tarina jatkuu.

Kun Armi Ratia haki vuonna 1954 pankista lainaa kolme vuotta aikaisemmin perustetulle ja jo kertaalleen konkurssiin ajautuneelle  yritykselle, muotoili hän yrityksen toimintaidean seuraavasti: ”Marimekko on Männistönmuorin Venlan ja Vuohenkulman Annan kinttupolun projisoimista tämän muuttuvan maailman valtateille, kaduille, koteihin ja koko elämänympäristöön”.

Taitavaa tarinankäyttöä, eikö totta?  Eikä ihan helposti aukeavaa, ajattelen. Mitähän ne siellä pankissa mahtoivat ajatella? Lainaa ainakin antoivat, koska tuon pankissa käynnin jälkeen Marimekko lähti nousuun ja ulkomaan läpimurtokin saavutettiin vielä samalla vuosikymmenellä.

Tarina houkuttelee  muistuttamaan mieleen Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen tarinan, pohtimaan millaisia naisia olivat sittemmin veljesjoukon vanhimman, Juhanin, vaimoksi suostunut Venla ja joukon nuorimman, Eeron, Anna-vaimo. Millaisia kinttupolkuja ja millaista elämänkuvausta heidän aikaansa liittyi?

Ehkä Armi Ratia halusi toimintaideallaan kertoa, että hän kehitti yritystä suomalaisella sisukkaalla asenteella, suomalaista kulttuuria ja perinnettä kunnioittaen. Hän ehkä halusi tuoda myös väriä ja kansainvälisyttä ”kinttupoluille”. Ehkä hän halusi välittää ymmärrystä siitä, että kinttupolut muuttuvat valtateiksi ja tarpeet ja toiveet sen mukana? Kaunista Marimekon tarinassa on myös se, että vaikka yleensä vaateteollisuudessa oli tapana numeroida vaatteet ja kankaat, Marimekolla ne nimettiin; Saunapolku, Kuppi kahvia ja leivos, Laiskiainen….

 Luovuus = tee toisin ja luota intuitioon

Ja nyt oikeaan asiaan ja otsikkoon; olen (tätä kirjoittaessani 2012) oikeasti gradunteon syövereissä ja hairahdun mutkikkaille sivupoluille; yksi asia johtaa toiseen ja kaikki näyttää liittyvän toisiinsa.

Nyt olen menossa oppimiskäsityksissä ja oppimismetodeissa.  Opettajana ja kouluttajana koen rikkoneeni rajoja ja tehneeni toisin.

Opettajakorkeakoulussa tein opetussuunnitelman avaamisen pitkänä ajatustyönä, Lego-palikoita avuksi käyttäen. Esittelin Matkailun perustutkinnon opetussuunnitelman purettuna muutamalle A4-sivulle  moduuli-mallina, jossa väreillä ja muodoilla oli tärkeä rooli.  Ohjaava opettaja kysyi, olinko unohtanut tehtävänannon ja paniikissa yön viimeisinä tunteina ennen palautusta tehnyt tällaisen pika-version.

Olin tehnyt tehtävän ajatellen koko ajan sitä asiakasta, nuorta tai aikuista opiskelijaa, jonka tulisi opetussuunnitelmasta saada se tieto, mitä hän etsii ja innostua näkemästään. Yhtä paljon taustalla oli halu ratkaista opetussuunnitelman problematiikka minulle itselleni; selvittää, mitä tutkinnon perusteet oikein pitivät sisällään.

Sittemmin ohjaava opettaja ymmärsi mistä oli kyse ja opiskelija-kollegat antoivat kannustavaa tukea. En ollut ottanut mallia mistään, mutta en väitä keksineeni jotakin täysin uutta. Omassa tekemisessäni taustalla oli kuitenkin intuitiota, luottamusta, ratkaisun etsimistä ja hitunen luovuutta.

Tämän kokemuksen haluan siis jakaa; hyvä on oppia luottamaan omaan tapaan toimia, ja tärkeää on osata kunnioittaa myös muiden ajatuksia ja olla avoin eri vaihtoehdoille.

Lego-palikoista opetussuunnitelma

Ehkä toisin tekeminen avasi  ovet ensimmäiseen koulutusalan työpaikkaani opintojen loppuvaiheessa;  silloisella esimiehellä oli samanlainen tapa visualisoida ja yksinkertaistaa asioita ja sainkin ensimmäisinä työviikkoinani työstää silloista lopputyötäni uuden työnantajan toimeksiantona.

Vietin muutaman viikon Lego-palikoiden ja tutkinnon perusteiden keskellä; yhdistin Matkailun perustutkinnon, Matkailun ohjelmapalvelujen ammattitutkinnon ja Hotellivirkailijan ammattitutkinnon perusteet moduulimalliseksi valmistavan koulutuksen suunnitelmaksi, jossa kaikki yhteneväiset sisällöt koottiin yhteen ja opiskelijat ohjattiin  valikoimaan moduulitarjottimelta omat ”palikkansa” henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan.

Loppuvaiheessa haastavinta oli rytmitys ja kouluttajien sijoittaminen moduulitarjottimelle sopivalla tavalla. Siinä mallissa värikoodeilla oli todellakin suuri merkitys ja  Lego-palikat olivat enemmän minun kuin silloin 5-vuotiaan Danielin käytössä!

Sain homman toimimaan, siirsin koko homman verkkoon ja luennoilla istui innostuneita opiskelijoita eri tutkinnoista. Tämä rajojen rikkominen oli oikeasti myös opiskelijan etu. Näin jälkikäteen olen super-kiitollinen silloisille kollegoilleni, jotka ottivat noviisin innolla ja tarmolla rakennetun mallin avoimesti vastaan.

Minun opettajuuteni  – I did it my way

Tästä alkoi omantyylisen opettajuuden, ei oikeastaan kinttupolku, vaan värikäs ja mielenkiintoisella tavalla kiemurainen polku. Ei aina helppo, koska olen jatkanut aloittamallani erilaisten ratkaisujen tiellä, mutta kuin ihmeen kaupalla kohdalleni on osunut tasaiseen tahtiin kannustavia ”pomoja”, reiluja kollegoja ja etenkin tyytyväisiä ”asiakkaita”= opiskeljoita.

Kuvassa on  Matkailun perustutkinnon kaksi tutkinnon osaa purettuna = monta sivua tekstiä kahdella A4-sivulla. Graduunkin tämä kaikki liittyy – olin tutkimassa transformatiivisen oppimiskäsityksen tarjoamia mahdollisuuksia aikuiskoulutuksen kehittämiseen, ja valitsin sen  graduni yhdeksi teoreettiseksi taustateoriaksi.

Matkailualan perustutkinnon perusteiden purku opiskelijoille v.2003 A.Nylund

 

Lopputulosta voit käydä lukemassa ja katsomassa kesällä 2013 valmistuneesta gradusta ( gradun liitteet- osiossa on  jalostettuja suunnitelmia )  : Matkailun keltainen kirja