Rakkauden Metsä

Rakkauden lukot? So last season

Maailman metsäpäivä ja oivallus! Suomessa on käyty alkuvuonna 2016  yhteiskunnallista keskustelua metsien suojelusta ja metsähallituslaista. Metsien monimuotoisuuden suojeleminen on päivän puheenaiheena. Metsien ja luonnon terveysvaikutukset on tunnustettu saatujen tutkimusten perusteella ja luonto on Suomen tärkein matkailullinen vetovoimatekijä.

21.03.2016 oli Maailman metsäpäivä ja seurasin keskustelua sosiaalisessa mediassa. Minä sain päivän aikana idean, jonka haluan viedä käytäntöön. Olen jo viestinyt ideasta Visit Finlandin Matkailujohtajalle Paavo Virkkuselle ja Media- ja yhteiskuntasuhteiden johtajalle Jari Ahjoharjulle. Odotan vahvistusta tapaamisesta, jossa keskustelemme Joulupukista ja ilmastonmuutoksesta ja toivottavasti myös uudesta ideasta.

Aion olla lähipäivinä yhteydessä Ville Niinistöön ja Anni Sinnemäkeen. Listalla on myös Suomen luonnonsuojeluliiton Leo Stranius. Kerroin ideasta  Reilun matkailun yhdistyksen vuosikokouksessa ja Vanajalinna Groupin toimitusjohtaja Pekka Vihmakin sai viestini.

Idea on kiinnostanut kaikkia, joille olen siitä kertonut. Kukaan ei ole ainakaan suoraan sanonut EI. Vahvan KYLLÄ sanoi Haltia luontokeskuksen johtaja Tom Selänniemi, joka on lanseerannut ajatuksen Helsingin brändäämisestä maailman Luontopääkaupunkina.

Jos ei olla nopeita, voi olla, että ruotsalaiset vievät hyvän idean!

Rakkauden metsä – tätä päivää!

Ehdotan, että Suomeen perustetaan Rakkauden metsä tai metsiä. Ne ovat vaihtoehto rakkauden lukoille ja silloille. Tiedättehän tavan, jossa rakastavaiset käyvät sulkemassa lukon sillan kaiteeseen ja heittävät avaimen veteen todistaakseen ikuista rakkauttaan. Kuuluisimmat sillat ovat Pariisissa, Venetsiassa ja New Yorkissa eikä ongelmilta ole vältytty  eikä tapa ole ihan varauksetta ympäristölle hyväksi, eikä ruostuvat lukot esteettisesti kauniita.

Ehdotankin siis, että Helsingin lähistöltä, vaikkapa Keskuspuistosta, varataan metsäalue, johon rakastavaiset voivat istuttaa oman puun ikuisen rakkauden symboliksi. Tai ehkä pari voisi saada nimikkopuun jo olemassa olevasta metsästä.

Voisiko joku hotelli profiloitua rakkauden metsän hotelliksi ja tarjota koko paketin kansainvälisille vieraille?

Jatkona tarjotaan mahdollisuutta ostaa palvelu, jossa hoitaja tai kummi lähettää kuvia puusta esim. vuoden välein. Suunnittelussa tarvitaan ammattilaisia jotta metsän istutus hoidetaan vastuullisesti ja harkiten, luonnon ehdoilla ja ympäristöä kunnioittaen.

”Repeaterit”!

Todennäköistä on, että pari käy katsomassa puutaan ainakin tärkeinä suhteensa vuosipäivinä ja haluavat ehkä tuoda jälkikasvunsakin puun luokse kylään. Voihan käydä niinkin, että joku haluaa kaataa puunsa rakkauden loppuessa, joten pelisäännöistä pitää sopia. Rakkauden metsästä tulisi varmasti vetovoimainen kohde ja me saisimme matkailulle tärkeitä ”repeatereita” Suomeen.

Minulla on kuvassa näkyvä oma kuusi. Se ei ole kovin vahva, mutta minulle  rakas ja tärkeä. Se symboloi minulle aikaa, jolloin siirryin lapsuudesta nuoren naisen polulle, sain sen rippilahjaksi ja se istutettiin lapsuuden kodin pihalle.

Olemme saaneet kiitettävästi huomiota kotimaisessa mediassa. Radio Suomen toimittaja Tiina von Martens teki aiheesta kivan radio- ja nettijutun kesällä 2016, Olli Ihamäki teki haastattelun syyskuussa 2016 Metsäradioon ja Helsingin kaupungihallituksen päätöksen jälkeen syyskuussa 2017 iloittiin Yle Helsingin kanavilla Sannika Michelssonin kanssa. Helsingin Sanomat, Metro-lehti ja paikallislehdet ovat kirjoittaneet aiheesta kiitettävän usein. Mainostoimisto suunnitteli ja lahjoitti yllä näkyvän logon Rakkaduen Metsän käyttöön.

Rakkaudenmetsä on totta!

Päivitys 26.6.2020:

Ensimmäiset Rakkauden Puut on istutettu lunastamaani pieneen hehtaarin metsään Lopelle. Helsingin Vuosaaren Rakkauden Metsän avajaisia vietetään 28.8.2020, johon tarjoalla olleet puuntaimet olivat varattavissa kaupungin avaamilla sivuilla.

Sinä voit istuttaa rakkauden puun, olla mukana kasvattamassa Rakkauden Metsää ja suojella luontoa! Rakkauden Metsän idea on jalostunut ja yksinkertaistanut. Rakkauden puu on symboli rakkaudesta, sen voi situttaa mihin tahansa luonnonvaraiselle paikalle ja olla mukana tekemässä hyvää. Muistoksi ostetun todistuksen hinnasta lahjoitetaan 10€ Luonnonperintösäätiölle ikimetsien suojeluun.

Lue lisää  tästä: Rakkauden Metsä

FB: Rakkauden Metsä – Love Forest Finland
IG. @rakkaudenmetsa

Matkailu on kulttuurien välistä dialogia.

Matkailu  & onnellisuus

Pari viikkoa sitten hyvä espanjalainen ystäväni, matkailualan ammattilainen hänkin, kysyi minulta, miten määrittelen matkailun, turismin.  Aloitin pitkän kaavan mukaisen määrittelyn matkailututkimuksen näkökulmasta kohti asiakasnäkökulmaa. Ystäväni sanoi, että määrittelee itse matkailun nykyään hyvin lyhyesti: ”Matkailun tavoitteena on tuottaa hyvää oloa ja onnellisuutta”.

Totta! Hyvä ja pätevä määritelmä; matkailuelinkeinon tehtävänä on tuottaa palvelujen ketju, jonka tuloksena asiakkaalla on hyvä olla ja hän on onnellinen.

Onnellisia ja hyvinvoivia tulisivat kuitenkin olla myös paikalliset ihmiset ja luonnon voida hyvin: palveluja tuottavat ammattilaisten tulee saada työstään riittävän hyvä oimeentulo, mahdollisimman monen paikallisen tulee hyötyä matkailusta ja vierailtu kohde voi olla mielellään jopa parempi paikka vierailun jälkeen. 

Mutta mistä syntyy onnelisuus; mitä on onni yhdelle – ja mitä  toiselle? Jos matkailu onkin status-arvo ja tavoitteena on nähdä paljon lyhyessä ajassa, kuvata tärkeät ja tunnetut kohteet ja ostaa merkkituotteita ilman korkeaa ylellisyysveroa, niin osaammeko ja pitääkö meidän täyttää näiden matkailijoiden odotukset yhtä hyvin kuin niiden matkailijoiden, jotka ovat onnellisia saadessaan mökin avaimet käteen ja viikon yksinoloa järven rannalla.

Nyt kaikki puhuvat kiinalaisista 

2000-luvun puheenaiheena olivat venäläiset matkailijat. Nyt kaikki puhuvat kiinalaisista ja valtavan hienosta mahdollisuudesta houkutella kiinalaisia matkailijoita juuri Suomeen. Suomen matkailussa on potentiaalia kasvaa ja se on tärkeä elinkeino työllistäjänä.

Olen ollut Suomeen Kiinasta muuttaneiden matkaoppaiden ja matkanjohtajien vastuukouluttajana kuluneen vuoden, ja nyt tiedän paljon enemmän kiinalaisesta tavasta tehdä liiketoimintaa ja matkustaa kuin vuosi sitten.

Ymmärtääkseni monet nyt Suomeen matkustavat  kiinalaiset ovat yllä kuvattuja status-matkailijoita ja ilmeisen usein he kiertävät Pohjoismaat viikossa – nähdäkseen paljon lyhyessä ajassa ja jatkaakseen sitten edelleen muualle Eurooppaan.

Kiinalaiset kuluttavat tilastojen mukaan Suomessa, niin kuin muissakin maissa matkaillessaan, enemmän rahaa päivässä kuin minkään muun maan kansalaiset.

He ostavat kalliita merkkituotteita ja kymmeniä, joskus jopa satoja samanlaisia matkamuistoja kotiin viemisinä ja olisivat kuulemma valmiita ostamaan vielä enemmän, mutta ei ole oikein mitään ostettavaa.  Matkallaan he haluavat syödä useimmiten kiinalaista ruokaa. Me alan ammmattilaiset haluaisimme myydä palveluita tuotteiden sijaan.

Vastuullinen matkailu ja kiinalaiset matkailijat

Eri medioissa matkailualan yrittäjille heitetään haasteita vastata kiinalaisten matkailijoiden kysyntään. Joskus yrittäjiä  syytellään saamattomuudesta ja rohkeuden puutteesta, sanotaan, että Suomen matkailun potentiaalia ei ole osattu markkinoida ja myydä oikein eikä oikein ymmärretä eri kulttuurien välisiä eroja.

Nyt käydyn mediakeskustelun perusteella minulla on välillä sellainen olo, että hommaa hoidetaan vähän samalla periaatteella kuin aikoinaan Francon ajan Espanjan matkailun kehittämistä ” Crecimiento a toda costa” – kasvua hinnalla millä hyvänsä, ja että nyt kaikkien pitää olla mukana Kiinan markkinoilla.

En toivo Suomesta massamatkailumaata, mutta matkailutulon kasvua on kyllä syytä tavoitella. Suomessa matkailusta saatava tulo on todella alhainen suhteessa matkailijamääriin. Olisipa meillä tavoitteena tavoitella korkeampaa matkailutuloa pienemmillä matkailijamäärillä, jotka tulevat Suomeen pääasiassa läheltä.

Voisiko olla niin, että matkailualan yrittäjät ovat hieman hämillään, eivätkä oikein tiedä miten löytää balanssi asiakkaan toiveiden ja tähän asti tuotettujan palveluiden välilllä.  Hämillään voivat olla myös  matkailupalveluja tarjoavat kiinalaiset matkailuyrittäjät; he ovat tottuneet tekemään työtään ja liiketoimintaa oman kulttuurinsa ehdoilla.

Meille tyypillisillä matkailupalveluilla tarkoitan vastuulliseen matkailuun pohjaavaa arvomaailmaa. Suomen luonto ja hiljaisuus, aitous ja puhtaus ovat matkailun vetovoimatekijöitä, luontoa ja ympäristöä vaalitaan. Paikallisuutta arvostetaan ja paikallisia yrityksiä tuetaan; tarjotaan paikallista lähiruokaa ja matkamuistoiksi käsitöitä eikä kansainvälisiä merkkituotteita. Vältetään kertakäyttökulttuuria ja nautitaan yksinkertaisista asioista – rauhassa, hitaaseen tahtiin. Toimintaympäristö säilytetään suomalaisen yksinkertaisena.

Ehkä yrittäjät eivät nyt oikein tiedä, että riittääkö luontoon ja paikallisuuteen pohjaava palvelutarjonta ja miten paljon siitä voi laskuttaa, mitä kiinalaiset oikeastaan haluavat ja päteekö suomalaisten ”maassa maan tavalla”  – ajatus matkailun kehittämiseen.

 

Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään – maa, jossa ei ole mitään nähtävää?

Joskus olen ajatellut, että Suomi voisi markkinoida itsensä  Aasian markkinoille maana, joka ei ota vastaan kuin rajoitetun määrän matkailijoita vuodessa – ainakaan luontokohteisiin ja tulisi näin tavoittelemisen arvoiseksi maaksi vierailla. Perusteluna voisi olla se, että haluamme taata  Suomen luonnon ja aitouden myös tulevaisuuden matkailijoille ja sitten voisimme nostaa hintoja ihan reippaasti.

Ehkä meillä ei ole vielä varaa näin radikaaleihin tekoihin, mutta jotain poikkeuksellista voisi kokeilla erottautumisen keinona. Yksi kollega ehdotti Helsingin matkailun sloganiksi uskaliasta ”Helsinki – nothing to see” , mutta on sittemmin muuttanut käsitystään.

Tom Selänniemen idea Helsingin brändäämisestä maailman luontopääkaupungiksi on kyllä parempi.  Ja mikäpä ettei – Suomi voisi kyllä markkinoida itsensä maana, jossa ei ole PAKKO nähdä ja tehdä mitään – saa vain olla.

Yhteiskunnan evoluutio ja uudet sosiaaliset kulttuurit

Kulttuurien väliset erot eivät Pro Gradun aikana tekemäni oivalluksen mukaan tarkoita enää ainoastaan maantieteelliseen, kielelliseen tai uskontoon liittyviä kulttuurisidonnaisuuksia ja niiden eroavaisuuksia, vaan saman maan, ystäväpiirin tai perheenkin sisällä olevia arvoihin ja elämäntapaan perustuvia  eroja, joista voit lukea lisää tästä: Transmoderni matkailija 

Matkailun kehittämisessäkään ei enää voida pelkästään segmentoida asiakkaita maantieteellisen kulttuurijaon mukaan, vaan nyt on aika tuotteistaa arvoihin perustuvia matkailupalveluita. Tulevaisuudessa tuskin markkinoidaan kiinalaisille,  japanilaisille tai amerikkalaisille matkailijoille,  vaan teema-ja arvolähtöisin myyntiargumentein.

Suomi on jo nyt ja tulevaisuudessa vielä useammin todella mielenkiintoinen kohde esimerkiksi yksin matkustaville transmoderneille aikuisille, jotka hakevat samanhenkistä seuraa  hiljaisuuden retriiteiltä, aktiivilomalla tai urbaaneista tapahtumista.

Asiakasymmärrys ja kulttuurisensitiivisyys 

Nyt täällä matkailevat kiinalaiset eivät vielä ole varsinaisesti elämyksiä ja rauhaa hakevia transmoderneja matkailijoita. He ovat traditionaaleja ja moderneja matkailijoita, jotka arvostavat perinteisiä asioita, arvostavat enemmän faktaa ja materiaa kuin elämyksiä ja yhteisöllisyyttä.

Näyttäisi myös siltä, että parhaillaan Suomessa matkailevat kiinalaiset eivät ole kovin tottuneita maksamaan aineettomasta kuten palveluista, vaan haluavat rahalleen aineellista vastinetta. Voisinkin siis kuvitella että luontoelämyksiin tulisi liittää jotakin mukaan ostettavaa, vaikkapa luonnosta saatavia terveysvaikutteisia tuotteita kuten koivun mahlaa, kuusenkerkkkä-siirappia tai kuivattuja mustikoita

Transmodernit hiljaisuutta, luontokokemuksia, yksinkertaisuutta  ja  yhteisöllisyyttä etsivät matkailijat tulevat tällä  hetkellä Suomeen Pohjoismaista sekä  keski- ja etelä-Euroopasta, pian varmasti myös Kiinasta.

Kulttuurien väliset erot ja dialogi

Eri kulttuurien edustajien kohtaamisessa ja ymmärtämisessä on tärkeää käydä avointa ja arvostavaa dialogia, vuoropuhelua. Suomessa asuu paljon tänne muualta muuttaneita, jotka haluaisivat tehdä enemmän yhdessä muiden kanssa. 

Dialogi on  vuorovaikutusta, jossa molemmat osapuolet antavat ja saavat, jakavat ja oppivat. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, vaan eroavaisuudet voivat parhaimmillaan johtaa hyvinkin luoviin ratkaisuihin.

Muualta Suomeen muuttaneet alan ammattilaiset voivat kertoa asiakkaistaan suomalaisille kollegoilleen ja auttaa näin matkailupalvelujen tuotteistamisessa. Suomalaiset matkailuyrittäjät taas voivat kertoa siitä, miten matkailua Suomessa kehitetään kestävien ratkaisujen avulla vastuullisesti ja tarjota asiakaslähtöiset palvelut matkailijoille. Kansainväliselle matkailualan yrityshautomolle – InnovaatioLab – toiminnalle olisi tilausta!

Tärkeää on, että eri kulttuurien edustajat kehittävät matkailua yhdessä ja  paras lopputulos dialogille on yhdessä tekeminen.

Matkailupalvelun onnistuminen vaatii ymmärtävää ja arvostavaa yhteistyötä palveluketjun eri tekijöiden välillä ja onnellinen on se matkailija, joka saa huolettomana kulkea valitsemiaan polkuja ja kohdata hyväntuulisia matkailualan ammattilaisia matkansa varrella.

Me muuten palaamme aina takaisin sinne, missä kerran rakastimme elämää. Olisiko tässä sopiva tavoite eri kulttuureja edustavien matkailijoiden houkuttelemiseksi Suomeen – ”Come to Finland and love the life”

 Hyviä matkoja & aurinkoista kesää!

Olen tehnyt oppaan työtä läpi koko elämäni. Helsinki-oppaan pätevyyden sain vuonna 2006. Suoritin Matkaoppaan ammattitutkinnon eksperimentaalisena kokeiluna yhdessä opiskelijoimme kanssa keväällä 2015. 

Tämänkin kirjoituksen kommenteisa  saa olla eri mieltä 🙂

p.s  En ole kiinalaismatkailun asiantuntija, mutta Suomessa on  asiantuntijoita ja hyviä koulutuksia matkailualan yrityksille siitä, miten kohdata kiinalainen matkailija ja millaisia palveluita tarjota. Tässä on yksi suositeltava esimerkki Toolbox-Travel: Cinese Tourist welcoming – Are you ready.  Kiinalaismatkailijoita palveleva mobiilimarkkinointiin erikoistuva yritys Aurora Explorer on ollut hienosti esillä  ja tuottaa juuri oikeanlaista palvelua Eurooppaan suuntaaville matkailijoille.

Nyt minä olen matkailumaisteri ja minä olen äiti!

Minä olen opettaja, opas ja maisteri. Minä olen tytär, sisko ja äiti. Minä olen ystävä, kollega ja kaveri.

Monet lukijat ovat seuranneet elämääni opiskelijana ja kirjoitukseni ovat olleet opiskelu-painotteisia. Olen napannut kirjoitusteni aiheita työn alla olleista kurssitöistä ja gradusta. Keskiviikkona 7.5.2014 sain Lapin yliopistosta tiedon, että nyt kaikki Yhteiskuntatieteiden maisterin tutkintoon vaadittavat kurssit on suoritettu. Virallista todistusta en ole vielä saanut, mutta luotan epäviralliseen.

Kiitos ja Gracias!

Nyt en  enää malta olla julistamatta onnellisuuttani ja nyt haluan kiittää kaikkia tukijoukkoja ja kannustajia kotona, töissä ja opaspiireissä Suomessa ja Espanjassa.

Mis amigos español-parlantes; ya he acabado mis estudios ( Master of Social Sciences, Tourism Research) en la Universidad de Laponia. Muchisimas gracias por el apoyo, especialmente mando gracias a Javi, Gonzalo, Eduardo y Mamen!

Lapin yliopisto on ainoa yliopisto Suomessa, jossa voi valmistua maisteriksi matkailututkimus pääaineena

Halusin maisterin tutkinnon nimenomaan matkailututkimus pääaineena ja olinkin siis onnellinen, kun muutaman vuoden anomisen jälkeen pääsin opiskelijaksi Lapin yliopistoon. Opintosuoriteotteen mukaan olen aloittanut opinnot Lapin yliopistossa syksyllä 2008, mutta en kuitenkaan oikeastaan tehnyt mitään suorituksia ennen vuotta 2010, ja intensiivisintä opiskelu oli kaksi viimeistä vuotta.

Jos ei taustaopintoja olisi ollut, ei maisteritutkinnon suorittaminen etänä ja työtä tehden olisi Lapissa onnistunut. Olin tehnyt  sivuaineopinnot ja suurimman osan matkailututkimuksen opinnostakin ennen opiskelijaksi hyväksymistä; Matkailututkimuksen opintoja suoritin Matkailualan verkostoyliopistossa (Joensuun yliopiston alla)  vuosina 2002-2003  ja pitkän sivuaineen (Kasvatustiede) opinnot Tampereen yliopistossa samaan aikaan.  Lyhyinä sivuaineina tutkinnossa ovat  Ympäristötieteen perusopinnot  Helsingin yliopistosta ja Ammattikasvatuksen perusopinnot  Tampereen yliopistosta.

Matkailualaa ei  varsinaisesti tunnusteta tieteenalaksi – joten virallisesti en voi olla matkailumaisteri

Lapin yliopistossakaan ei siis ole matkailun tiedekuntaa, eikä minusta virallisesti tullut matkailu- vaan yhteiskuntatieteiden maisteri, matkailututkimus pääaineena. Matkailualaa ei  varsinaisesti tunnusteta tieteenalaksi siltä puuttuvan teoreettisen perustan vuoksi, vaikka se oman tutkimuskentän muodostaakin. Opintoni olivat melkoista palapeliä siis, mutta osaltaan se kuvastaa matkailututkimuksen monitieteellisyyttä.

Opintokokonaisuuteni saattaa vaikuttaa palapeliltä, mutta kaikella on tarkoituksensa. Aluksi opiskelin yliopistossa oman kiinnostukseni mukaisia kursseja. Opintoja kertyi useista eri yliopistoista ja pitkän ajan sisällä; ajoitin opintoni aikuisiälle ja elämäntilanteeseen, jossa ei kokopäiväinen opiskelu onnistunut. Oman polkuni huono puoli kävi selväksi opintojen loppusuoralla; akateemisen ajattelun kehittyminen jäi ikään kuin kesken. Jouduin liikaaa suorittamaan kursseja saadakseni opintopisteet kokoon sen sijaan, että ne olisivat tukeneet oikeasti oppimista ja syventäneet tietämystäni.

Omasta elämäntilanteestani johtuen opiskelu oli hyvin syklistä; toisinaan opiskelu oli todella intensiivistä ja suorastaan ”tehtailin” esseitä, toisinaan taas jouduin irrottautumaan niistä kokonaan. Tiedonjano ja uteliaisuus ovat edelleen läsnä,  ja iloitsenkin nyt  siitä, että  voin oppia lisää omassa tahdissa, ilman opintopisteiden suorittamispaineita. Jos olet kiinnostunut matkailumaisterin opinnoista, jaan mielelläni kokemuksiani.

Kysyisit ehkä minulta, että miltä nyt tuntuu? Ja minä vastaan, vaikka et kysyisikään

Tuntuu hienolta ja onnelliselta, helpottuneelta – ja kuumeiselta. Palautin viimeisen esseen 30.4. ja kun tieto viimeistenkin suoritusten läpimenemisestä oli selvinnyt ja tieto maisterintutkinnosta tuli,  kroppa ja pää yhteistyössä antoivat periksi ja vaativat yhteen ääneen pysähdystä – vihdoinkin. Kuume nousi ja koko kroppaa väsytti – ja kyllä, hetken olo tuntui tyhjältä.  Mutta muutaman päivän päästä  olo oli taas normaali ja onnellisuus nousi pintaan.

”Kaikkein onnellisin olen äitiydestä!”

Olen tehnyt täysiaikaisesti töitä ja opiskellut samaan aikaan, joten opintoihin käyttämäni aika on ollut pois vapaa-ajasta. Totta kai olen miettinyt välillä, että  oliko opiskelu siihen käyttämäni ajan arvoista tai olisinko ollut parempi äiti, jos olisin käyttänyt opintoihin käyttämäni ajan lapsen kanssa olemiseen.

No en, en varmaankaan olisi ollut parempi äiti enkä onnellisempi. Ei minulla ole tapana jossitella tai miettiä millaista elämä olisi ollut tai olisi toisin ratkaisuin elettynä. ”Nauretaan enemmän, synkistellään vähemmän” ja ”Kaikki aina järjestyy – toiveesikin toteutuu”, ovat olleet elämäni mottoina. On ollut kiukkua ja turhautumista, mutta naurua on ollut enemmän, ja asiat ovat aina järjestyneet  parhaalla mahdollisella tavalla. Sitä paitsi uskon, että lapseni on tosissaan kirjoittaessaan äitienpäiväkorttiin, että olen maailman paras äiti – juuri hänelle, onhan hän kirjoittanut tuon lauseen jo tosi monta kertaa!

Onnellista äitienpäivää – I am Happy!

Näissä tunnelmissa toivotan  onnellista äitienpäivää kaikille äideille ja  erityisesti meidän parhaalle Mamma – äidille!  Ja Danielille kiitos; mä tykkään susta – enemmän kuin mistään!

p.s. Keskiviikkona 14.5.2014 Helsingin oppaat ovat mukana Pharrell Williamsin I am Happy – Helsingin musiikkivideon kuvauksissa!

http://www.youtube.com/watch?v=AvoRPV5mhMo

 

Kestävä kasvu, kansallinen kehitysmalli, arvokkaan elämän kulttuuri…

Tämä kirjoitus on omistettu 10.11.2013 Isänpäivän kunniaksi Patu-isälleni, joka ei ole enää väittelemässä kanssani päivän polttavista kysymyksistä tai ottamassa kantaa… vaikkapa Himasen tulevaisuusselvitykseen

Nyt se on täällä: Himasen tulevaisuusselvitys

Suomen mediaa seuranneet tietävät varmasti mihin ison otsikon avainsanat viittaavat.  Kyseessä on ristiriitaisen vastaanoton saanut Suomen Valtioneuvoston Himaselta tilaama tulevaisuusselvitys, jonka tarkoituksena on tukea Suomen tulevaisuusselonteon valmistelua. Kohua on aiheuttanut toimeksiannon hinta 700.000 euroa ja se, että toimeksianto annettiin Himaselle ilman kilpailutusta. Nyt tutkimus on julkaistu.

Minä seuraan sinnikkäästi tämän kirjan julkaisuun liittyvää edistymistä ja odotan, että pääsen lukemaan teoksen. Syy siihen on se, että ajattelen tämän kohua herättäneen teoksen julkaisusta samalla tavalla kuin olen ajatellut Suomen maabrändin julkaisemisestakin: Jos meillä kerran on verovaroilla kustannettu tutkimus ja teos, jonka sisältöön ja tavoitteisiin Suomen valtio on sitoutunut, pitäisi kai muunkin suunnittelun ja kehittämisen mennä saman arvomaailman ja vision taustoittamana. Seuraan myös uuden Suomen matkailustrategian valmistumista ja sitä otetaanko Himasen tulevaisuusselonteko huomioon strategiatyössä, onko siitä mitään hyötyä esimerkiksi tässä työskentelyssä.

Tutkimus onkin kirja ja oikeastaan suomennos alkuperäisestä englannikielisestä teoksesta, jonka Himasen ja Castellsin johtama kansainvälinen tutkijajoukko olisi tehnyt ilmeisesti joka tapauksessa. Näin kirjoitetaan kirjan tiivistelmässä:

” Tämä julkaisu on suomennos englanninkielisestä teoksesta, joka ilmestyy keväällä 2014. Sen on laatinut professori Manuel Castellsin ja professori Pekka Himasen johtama kansainvälinen tutkijaryhmä, johon kuului heidän ohellaan viisi muuta tutkijaa. Erona kansainväliseen laitokseen tämä suomenkielinen versio sisältää erillisen esipuheen ja luvun johtopäätöksistä Suomelle.”

Haluan etsiä hyvää ja löytää positiivista vaikka aluksi tunnenkin tulleeni petetyksi.

Olen pitänyt mieleni avoimena tälle julkaisulle, koska sen sisällössä on ainakin avainsanojen mukaan myös paljon sellaista, josta olen todella kiinnostunut lukemaan lisää. Olin kuitenkin pettynyt ja vähän vihainenkin; tuntui epäreilulta, että Suomen valtio on tukenut yksityisten tutkijoiden työtä ja kirjan julkaisemista ja sitten vielä teoksen suomentamista noin suurella rahasummalla! Tämä tutkimus olisi tehty joka tapauksessa ja sitä tullaan myymäään vapailla markkinoilla.

Suomen valtio on siis tutkimusprojektin tukija ja kirjan kustantaja. Sittenhän asian olisi voinut esittää näin alusta asti.  Jotenkin teoksen julkistamisen yhteydessä minulle tuli siis ensin petetyksi tulemisen tunteet, mikä yllätti minut. Ensimmäistä kertaa ajattelin mielessäni, että hitto – minunkin verorahojani on siis käytetty tutkimuksen ja kirjan julkaisemisen sponsorointiin. Tuolla rahalla olisi kirjoitettu monta hienoa kirjaa ja rahoitettu vaikkapa Academy of Hope – akatemian perustamista Suomeen! Onko kansainvälinen tutkijaryhmä ollut ovela ja osannut käyttää Suomen valtiota hyväkseen? Mutta totta on tietenkin sekin, että maailmassa ja Suomessakin on kaiken aikaa käynnissä vaikka miten paljon projekteja, joita ainakin välillisesti rahoitetaan verotuloilla (vrt. EU-hankkeet yms.). Ja totta on sekin, että todella harvoin näiden hankkeiden vaikuttavuutta on edes esitelty saati hehkutettu hankkeiden kautta saatua lisäarvoa.

 Rauhoitan itseni ja keskityn olennaiseen

Päätin pitää mieleni avoimena edelleenkin; Suomen valtioneuvosto on päätöksensä tehnyt, tutkimus on maksettu, eikä sitä enää tekemättömäksi saada. Nyt teos pitää siis lukea ja arvioida vasta sen jälkeen, saanko minä, saatko sinä, saammeko me siitä jotakin hyötyä ja onko se innostava ja uusia ajatuksia herättävä teos.

Tämän pohdinna jälkeen eteeni tuli toinen pettymys:  pitääkö kirja siis ostaa! Pitääkö meidän maksaa vielä siitä, että pääsemme lukemaan kirjan? Nyt tuli taas harmin tunteet pintaan! Löysin kuitenkin lopulta netistä linkin, jonka kautta pääsen lukemaan teoksen sähköisessä muoodosssa. Jaan linkin tässä myös muiden käyttöön: Kestävän kasvun malli.Globaali näkökulma.  Saakohan muuten Suomen valtio tulot myydyistä kirjoista ja tutkijat ehkä normaalin käytännön mukaisen komission myydyistä kirjoista?

Kyllä minä voisin sitoutua kirjassa esitettyihin arvoihin – ainakin nopean silmäilyn perusteella

Olen nyt hieman selaillut teosta, ja kyllä – olen kiinnostunut sen sisällöstä.  Arvokas elämämä – Dignity of life; on minulle kiinnostavin osa tutkimusta; olen todella kiinnostunut lukemaan, mitä tutkijaryhmä kirjoittaa kun otsikkona on Arvokas elämä kehityksen päämääränä: »Dignity as development» tai ”Human Development”. Tässä yksi ote kirjasta:

”On olemassa laaja kirjo erilaisia kehitysprosesseja, jotka liittyvät inhimillisen kokemuksen eri ulottuvuuksien määrälliseen ja laadulliseen laajentamiseen. Yksinkertaisuuden vuoksi esitämme silti, että kehityksen perusprosesseja on kaksi: materiaalisen vaurauden kasvattaminen ja  inhimillisen hyvinvoinnin lisääminen. Niiden sisältö voi olla keskenään hyvinkin erilainen, mutta jossain määrin ne limittyvät. Materiaalisella vauraudella tarkoitamme niiden resurssien määrää, jotka syntyvät tuotantoprosessissa,  jossa ihmistyövoima tekee töitä saadakseen tuotteelle lisäarvoa suhteessa prosessiin käytettyihin resursseihin ja työhön. Inhimillisellä hyvinvoinnilla tarkoitamme tuotantoprosessissa syntyneiden resurssien käyttämistä elämänlaadun parantamiseen niiden kulttuuristen arvojen mukaisesti, jotka kyseisessä yhteiskunnallisessa järjestelmässä vallitsevat. (s.24)

Tärkeä kysymys on tässä vaiheessa: Ymmärtävätkö suomalaiset poliitikot ja päättäjät kirjan sanomaa

Tässä vaiheessa sanoisin, että kirja on mielenkiintoinen kirja joka todennäköisesti avaa uusia näkökulmia yhteiskunnan kehittämiseen, tulevaisuuden haasteet huomioiden. Mutta  luulenpa, että tämä kirja sisältöineen ei ole ehkäpä paras mahdollinen Suomen valtioneuvoston taustatutkimukseksi. Jotenkin luulen, että kirjan sanoma on liian abstrakti ja ehkäpä myös liian humanistinen tähän tarkoitukseen. Epäilen, että teosta ei osata hyödyntää koko rahan edestä.  Luulen, että suurin osa niistä poliitikoista ja päättäjistä, joiden tulisi tätä teosta hyödyntää, eivät ymmärrä sen sisältöä. Enkä tarkoita nyt teoksen akateemisuutta tai siinä käytettyä osittain tieteellistä sanastoa, vaan sen taustalla vaikuttavaa arvo- ja ajatusmaailmaa.

Minä näen tässä jälleen eri ”kulttuurien” törmäyksen olevan esteenä yhteisen hyvän edistämiselle. Tarjoitan tällä sitä samaa osakulttuurien vaikutusta, mistä kirjoitin edellisessä kirjoituksessani (traditionaalit, modernit, postmodernit ja transmodernit osakulttuurit yhteiskunnassa). Himanen ja Castells edustavat osakulttuuria, joka ei ole ainakaan traditionaali. Aika monet Suomen päättäjistä taitavat elää elämäänsä traditionaalisen arvomaailman ja ajatusmaailman mukaan.

Luulen, että Himasen tutkimusryhmän työn tulos ei osunut oikeaan aikaan ja paikkaan, oikeille päättäjille.  Mutta luuloni voi olla ihan hvyin vääräkin. Mutta yksi asia harmittaa edelleen, lyhyenkin lukemisen jälkeen huomaan, että kirjan teksti on vaikeaselkoista ja kankeaa, kielioppivirheitä on paljon ja luulen, että suomentaja ei ole ymmärtänyt aina mikä on tekstin sisällön varsinainen sanoma. Olisihan kirjasta voinut tehdä helppolukuisemmankin ilman, että sen vaikuttavuus olisi siitä kärsinyt.

Mutta jatketaan lukemista ja katsotaan mitä lukukokemus tuo tullessaan.

Minä otan vastuun vain oman itseni kehittämisestä tämän kirjan sivuja lukiessani,  mutta jos saan sieltä uusia ideoita ja ajatuksia, joista ammentaa vaikkapa opintoihini tai opettajan työhön, on se tietenkin ylimääräistä plussaa ja verorahojen hyödyntämistä yhteiseen hyvään. Katostaan miten käy. Annetaan erilaisille näkemyksille tilaa, eikä tämä ihan puppua voi olla, kirjoittajina on kuitenkin kansainvälinen tutkijaryhmä eri puolilta maailmaa. Kirjan tiivistelmän viimeisessä kappaleessa kirjoitetaan näin (eikä ole kyllä valitettavasti ihan putkeen tuossakaan mennyt tuo kielioppiosuus, eikä etenkään ymmärrettävän, sujuvan tekstin kirjoittaminen):

”Teos nostaa esiin kestävän kehityken mallin kansainvälisesti uusia elementtejä ja kehityksen päämääräksi arvokkaan elämän käsitteen.  Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan haaste ei ole vain sen rakenteellinen kestävyysvaje ja uudistaminen. Hyvinvointiyhteiskunnan haaste on myös sen henkinen kestävyysvaje ja uudistaminen. Tämä antaa lisämerkitystä arvokkaan elämän kulttuurille kehityksen päämääränä. Suomi tarvitsee tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseksi yhdessä onnistumisen kulttuuria. Tässä sen vahvaan luottamukseen perustuvat lähtökohdat ovat muita maita paremmat. ”

Miksi ”piinaan” itseäni launtai-iltapäivänä Himasen tulevaisuusselonteolla?

Ehkä yksi syy tähän lähes innostuneeseen suhtautumiseen Himasen kirjaa kohtaan on se, että sain tehtäväkseni täydentää tilastotieteen kurssityötä Lapin yliopistoon jo toistamiseen. Palaute oli melko karmaisevaa ( mm. Summamuuttujan luokittelussa olet tehnyt pahan virheen.Valintasi on kaamea), mutta rivien välistä olin huomaavinani professorinkin päättäneen, että tämä viedään loppuun asti, vaikka uusintoja tulisi kymmenen! Himasen kirja ei tuonnut apuja tehtävän ratkaisemiseen, mutta ihmisen luonto on tällainen; sitä hakee helposti vaihtoehtoja ja valitsee usein  sen vähemmän epämiellyttävän vaihtoehdon. Mieluiten olisin mennyt juoksemaan metsään, mutta lääkäri antoi juoksukiellon pariksi päiväksi hengitystietulehduksen vuoksi.

Hienoa marraskuun alkua ja onnea kaikille isille Isänpäivän johdosta!

 

Jos oma isäni vielä eläisi, keskustelisimme todennäköisesti  isänpäivälounaan jälkeen Himasen kirjasta.Olen nyt myös pohtinut, millaisia viisauksia isäni tästä ”jupakasta” esittäisi. Isäni oli viisas mies, ja yhteiskunnan ilmiöihin liittyvät keskustelut hänen kanssaan hienoja. Useimmiten olimme eri mieltä, ja jouduin todella perehtymään asioihin jotta perusteluni menivät läpi. Hienoja keskusteluhetkiä muistellen –  kauneimmat ajatukseni lentävät tänään Patu-isän luokse!

Tekstin viittaukset kirjasta: Castells & Himanen (toim.) 2013: Kestävän kasvun malli. Globaali näkökulma.