Harmonia löytyy metsästä tai saaresta.

Harmonia  

Kiinalainen matkailualan ammattilainen, joka oli asunut pitkään Suomessa kirjoitti paperille yhden sanan, kun häntä pyydettiin kertomaan, mikä on sellainen Suomen vetovoimatekijä, jolla voimme erottua muista Pohjoismaista. Sana oli harmonia.

Suomi on hentoa musiikkia, joka syntyy kylmän järviveden hyväillessä rantakiviä.

Harmoniassa luonnon kanssa

Harmonia oli hyvä oivallus ja hyvin perusteltu. Suomea markkinoidaan usein vastakohtapareja vetovoimatekijöinä käyttäen; kylmä ja kuuma ( talvi ja sauna), valo ja pimeys ( keskiyön aurinko ja kaamos), itä ja länsi (Ruotsin vallan aika ja autonominen Venäjän vallan aika), urbaani ja erämaa, alkukantainen ja moderni. Harmonia voi siis tarkoittaa sopusointua näiden vastakohtaisuuksien välillä, mutta vahvimmillaan harmonia kuitenkin näyttäytyy suomalaisen tavassa elää sopusoinnussa luonnon kanssa.

Harmonia luonnon ja ihmisen välillä näkyy suomalaisessa arkkitehtuurissa. (Temppeliaukion kirkko, Helsinki).

 Löydätkö sinä harmonian saaresta vai metsästä

Ihminen haluaa saavuttaa sisäisen rauhan  – harmonian sisäisen ja ulkoisen maailman välillä. Minä pohdin viimeksi harmoniaa lukiessani muutama viikko sitten uudestaan Tove Janssonin ”Muumipappa ja meri” – kirjaa. Kirja kuvaa Muumiperheen jäsenten sisäistä kasvua turvallisen ja tutun Muumilaakson ulkopuolella, tuntemattomalla Majakkasaarella. Luonto on ikään kuin yksi kirjan henkilö ja luontokuvaukset ovat todella upeita tuossa kirjassa; luonto pakenee, pelkää ja sitten rauhoittuu.

Muumperhe kipuilee ja kehittyy kukin tavallaan sisäisen kasvun matkalla.  Kirjan opetuksena voidaan pitää sitä, että ihmisen hyvinvointi perustuu harmoniaan sekä oman luontonsa että ympäröivän luonnon välillä. Kauniita ovat myös kuvaukset mielenmaisemista!

Löysin   mielenkiintoisen Pro gradu- tutkimuksen joka on tehty ”Muumipappa ja meri” – kirjaa tutkimusaineistona käyttäen, suosittelen siihen tututustumista: Hanna Kirjavainen: Matka Muumiperheen mielenmaisemiin.

Muumiperhe lähti etsimään itseään saareen, missä  ei ole aitoja tai siltoja, mutta sitä ympäröi meri ja eristää sen muusta maailmasta. Meri on  toisinaan rauhallinen, toisinaan myrskyisä, meri päättää, koska sitä on hyvä lähestyä, koska on parempi pysytellä saaren keskiosissa. Saarelta ei pääse pois jollei lopulta rakenna siltoja itseensä ja sitten muiden kanssa.

Suomalainen etsii usein rauhaa ja hiljaisuutta metsästä – äärettömän isosta metsästä, jota ei saaren tapaan rajoita mikään ja minne voi halutessaan eksyä. Metsässä voi samota vaikka läpi koko elämän ihan yksikseen; metsä on vakaa, mutta siellä voi vajota suohon tai hukkua lampeen eikä kukaan kuule huutoa, jos ei anna kenenkään kulkea samoja polkuja tai jätä itsestään jälkiä. Metsästä voi palata takaisin yksin, toisen kanssa tai sinne voi jäädä vaikka koko elämän pituiselle matkalle.

Metsä. Kuva Tomi J

Hyvinvointia luonnosta

Suomessa ymmärretään luonnon ja ihmisen välisen harmonian päälle ja meille on luonnollista hakea hyvinvointia luonnosta; se on tervehenkistä suomalaisuutta! Lasten kasvatuksessa on onneksi tajuttu luontoyhteyden ylläpitämisen merkitys. Oma lapseni sai perhepäivähoidossa temmeltää isossa puutarhassa. Me veimme hänet metsään, maaseudulle, vuorille, merelle ja saariin jo vauvasta lähtien – nukutimme usein riippumattoon, tuuleen hyväilyyn.

Siskoni Erja on tenhyt kandityönsä Helsingin yliopistoon Green care – toimintamallin soveltamisesta varhaiskasvatuksessa; pelkkä otsikko kertoo paljon ” Metsä rauhoittaa vilkkaat lapset ja aktivoi arkoja. Lue lisää tästä.

Hienoa olisi, jos metsä ja luonto säilyisivät osana aikuisten työarkea; taidankin suunnitella entistä useampien palaverien pitämistä luonnossa ja aikuisopiskelijoiden viemistä entistä useammin oppimaan luentosalin sijaan ulos – vaikka sitten urbaaneihin luontokohteisiin.

Kalevalan oppeja humanismista ja harmoniasta luonnon kanssa

Reilu vuosi sitten Helsingin sanomissa kirjoitettiin silloin 100-vuotiaasta geneveläisestä Juliette Monning-Hornungista, joka oli lukenut Kalevalan ensimmäisen kerran alle kaksikymppinsenä, siis yli 80 vuotta sitten! Sittemmin hän oli lukenut Kalevalan viidella eri kielellä. Hän oli täydellisen ihastunut Kalevalaan ja perusteli ihastustaan seuraavasti: ”Ihminen elää Kalevalassa täydellisessä harmoniassa luonnon kanssa, mikä on minulle luontoihmisenä erityisen tärkeää. Kirjassa on suurta humanismia sekä oppimisen ylistystä ja se on täynnä elämäniloa. Kalevala on uniikki teos runouden historiassa maailmanlaajuisestikin”!  HS 28.2.2013

Mummista huokui harmoniaa

Lehtikirjoitus toi mieleen Mummini. Molemmista naisista huokui harmoniaa ja elämänviisautta. Minä sain Mummiltani Kalevalan ylioppilaslahjaksi. Enkä pelkästään Kalevalaa, vaan myös Mummin itsensä tekemän Tuuterin kansallispuvun. Kesti monta vuotta, ennen kuin tajusin lahjan arvokkuuden ja onneksi tajusin pukeutua siihen ennen kuin menetimme 86 vuotiaan Mummin vakavan sairauden viemänä.

Mummin elämänviisautta olen ihaillut aina, ja vaikka Mummi ei enää ole täällä kanssamme, on hän mielessäni lähes päivittäin. Mummi opetti harmoniaa myös arjen pienissä asioissa; oli ihanaa mennä Mummilaan – rauhoittavin värein sisustettuun taiteilijan, loistavan kokin ja vahvan naisen kotiin. Ihailtavaa oli myös Mummin huoliteltu olemus; loppuun asti saman sävyinen huulipuna ja kynsilakka – harmoniassa vaatetuksen ja korujen kanssa!

Päätan kirjoitukseni suomalaista itsetuntoa nostattavaan ajatuksen, jonka poimin geneveläisen 100-vuotiaan ”Kalevala-fanin” haastattelusta: ”Jokaisen nuoren – ei vain Suomessa vaan kaikkialla – tulisi tuntea ainakin osia Kalevalasta. Monet ovat hieman eksyksissä nykypäivän elämänmenon kanssa. Kalevalasta he voivat löytää eväitä onnellisuuteen ja rauhaan. Kalevala on nuorten kirja, siitä saa energiaa ja sisua.” (HS 28.2.2013). Pitänee lukea taas Kalevalaakin, vaikka juuri nyt kesän kynnyksellä Tove Janssonin tuotanto houkuttelee kyllä enemmän.

Kiitos, että luit tämän artikkelin ja seuraat blogiani.

Anu